Kiina rikkoo nettikäytön ennätyksiä
Kiinan viranomaiset kertovat, että maan nettikäyttäjien määrä on noussut jo 210 miljoonaan. Tällä vauhdilla Kiina nousee maailman ykköseksi nettikäyttäjien määrässä jo muutamien viikkojen päästä. Kasvu on ollut hurjaa.
Viime vuoteen verraten kasvua on ollut 53 prosenttia. Viime vuonna tähän aikaan Kiinassa oli 137 miljoonaa nettikäyttäjää. Kiinan viranomaisten mukaan tämän hetken lukema 210 miljoonaa on vain viitisen miljoonaa vähemmän kuin nettikäyttäjien määrä Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen arviot lukemista ovat samalla tasolla.
Käyttäjämäärissä ykkönen - suhteellisesti pahasti perässä
Tosin sanoen, Kiina nousee maailman ykköseksi nettikäyttäjien määrässä todennäköisesti muutamien viikkojen kuluttua. Ensi vuoden lukemat voivat tällä kasvulla olla jo yli 300 miljoonaa, eli enemmän kuin koko Yhdysvaltojen asukasluku.
Mutta toisilla mittareilla Kiina on toki selvästi länsimaiden perässä. Kiinassa vasta 16 prosenttia väestöstä käyttää internetiä. Yhdysvalloissa lukema on yli 80 prosenttia. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa nettikäyttäjiä on suhteessa vieläkin enemmän.
Kiinassa pääosa käyttäjistä pääsee internetiin vain nettikahviloista. Länsimaissa ylivoimaisesti suurin osa nettikäytöstä keskittyy koteihin, ja laajakaistayhteys on arkipäivää.








