Kiina sensuroi kovalla kädellä Tiibet-uutisointia

Youtube sensuroitiin ja uutiskanavia pätkitään
Kiina sensuroi kovalla kädellä Tiibet-uutisointia

Kiina on ottanut käyttöön tiukat keinot Tiibetin levottomuuksissa. Youtube on pudotettu pois netistä, ja ulkomaisia televisiolähetyksiä sensuroidaan. Ja paikan päällä yritetään estää tietojen kulku ulkomaailmaan.

Youtube-videopalveluun alkoi virrata Tiibetin levottomuuksista ja väkivallasta kertovia videoita. Kiinan ratkaisu oli estää pääsy Youtubeen Kiinasta. Vastaavanlaisiin ratkaisuihin ovat aiemmin päätyneet esimerkiksi Pakistan ja Thaimaa.

CNN:ää pätkitään - Ylen toimittaja pidätettiin

Helsingin Sanomat kertoo, että Kiina on ottanut kohteeksi myös ulkomaiset televisiokanavat, mikä on harvinaisempaa kuin netin sensurointi. Esimerkiksi televisiokanava CNN:n lähetyksiä on säännöllisesti katkottu, jos kanavalla on näytetty Tiibetin levottomuuksiin liittyvää aineistoa.

Viranomaiset ovat harvinaisen tiukkoina myös paikan päällä. Kiinan viranomaiset pidättivät joksikin aikaa Ylen Kiinan kirjeenvaihtajan Katri Makkosen. Yle kertoo, että hän oli pidätettynä puolitoista tuntia, ja poliisi vaati saada heidän kuvamateriaalinsa. Tähän ei suostuttu.

"Lopulta pitkän keskustelun jälkeen näytimme heille yhden kasetin, johon onneksemme olimme kuvanneet pieniä pätkiä pitkin matkaa. Saimme heidät uskomaan, että se oli ainut materiaali, mikä meillä on", kertoo Makkonen.

Tagit: Kiina, Youtube
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös