Kiistely sähköisen äänestyksen turvallisuudesta jatkuu

Effi ja oikeusministeri eri mieltä
Kiistely sähköisen äänestyksen turvallisuudesta jatkuu Äänestyspaikalle on jatkossakin mentävä fyysisesti. Nyt kokeillaan vasta, voisiko paperilappuset korvata sähköisillä äänillä.

Noin 25 000 suomalaista pääsee kokeilemaan osin sähköistä äänestämistä Kauniaisissa, Karkkilassa ja Vihdissä. Kunnallisvaalit ovat alle kahden kuukauden päästä, mutta keskustelu järjestelmän turvallisuudesta jatkuu yhä.

Kokeilussa äänestäminen tapahtuu perinteiseen tapaan äänestyspaikalla, mutta paperin, kynän ja äänestyslapun sijaan ääni annetaankin tietokonepäätteelle.

Julkisuudessa on arvosteltu muun muassa sitä, ettei järjestelmä perustu avoimiin standardeihin, ja sitä, että oikeusministeriön mukaan järjestelmän tarkka toteutustapa kuuluu liikesalaisuuksien piiriin.

Suomessa on huolehdittu USA:n Ohion tapauksesta, jossa äänestäneiden määrä ja annettujen äänten määrä eivät täsmänneet.

"Amerikassa tapahtunut moka ei voi mitenkään tapahtua Suomessa, kun täällä jokainen sähköisesti annettu ääni kirjataan vaalivirkailijan toimesta ylös. Äänestystä kontrolloidaan samalla tavalla, kuin perinteistä äänestystä. Äänet eivät siis voi kadota minnekään", totesi oikeusministeri Tuija Brax (vihr) verkkolehti Uudelle Suomelle keskiviikkona.

Kansalaisjärjestö Effin mielestä oikeusministerin puheet ovat edelleen ristiriidassa oikeusministeriön teettämän sähköisen äänestyksen auditointiraportin kanssa. Effi kommentoi asiaa blogissaan.

Oikeusministeriön sähköisen äänestyksen auditointiraportissa (pdf) pohdittiin mahdollisia riskejä.

"Auditoitavan järjestelmän äänestystilanne poikkeaa olennaisesti nykysysteemistä. Lippuäänestyksessä äänet pudotetaan vaaliuurnaan julkisesti, jolloin äänestäjä tietää ja vaalivirkailijat voivat todistaa äänen menneen uurnaan. Tarkasteltavassa järjestelmässä äänien siirtymistä sähköiseen uurnaan ei todista kukaan", sanotaan ministeriön raportissa.

Oikeusministeriöstä on kuitenkin vakuutettu, että järjestelmän luotettavuudessa ja tietosuojassa ei ole tingitty. "Auditointiryhmän suosittamat toimenpiteet eivät liittyneet ohjelmistokoodeihin, vaan vaalien aikaisiin toimenpiteisiin. Ryhmän arviointi on riittävä, ja se perustuu auditojien laatimaan suunnitelmaan", perusteli neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen oikeusministeriöstä Tietokone-lehdelle kesällä.

Oikeusministeri: USA.n ongelmat eivät mahdollisia Suomessa

Brax totesi US:lle myös, että "kyllä se science-fictionin puolelle menee, jos joku onnistuisi vaalituloksia sabotoimaan."

Oikeusministeriön raportissa kuitenkin arvioidaan, että äänestysjärjestelmän sisäpiiriläiset pystyisivät periaatteessa luomaan kokonaan uuden ja aidolta näyttävän sähköisen vaaliuurnan ja tätä kautta vaikuttamaan äänestystulokseen haluamaansa suuntaan. Jäljelle jää siis kysymys siitä, voidaanko tähän sisäpiiriin luottaa.

Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi toivoo puolestaan, että kolmen kunnan kokeilun jälkeen tehdään kattava analyysi mahdollisista riskeistä.

"Vaalijärjestelmän on toimittava myös poikkeusoloissa, selvittävä teknisistä häiriöistä ja väärinkäytösyrityksistä. Se että Suomessa kukaan ei nyt epäile ketään vaalien manipuloinnista ei tarkoita sitä, että tilanne olisi 20 vuoden päästä sama", kirjoittaa Kasvi blogissaan.

Tagit: Äänestys
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös