Kilpailu pankkien tietotekniikasta jatkuu
Vastuu pankkien tietotekniikasta keskittyy yhä useammin yhdelle toimittajalle, mutta kilpailutettavaa riittää silti kehityshankkeissa ja palveluiden eri osa-alueissa.
It-palveluyhtiö Tietoenator tiedotti eilen hankkineensa pankkien järjestelmiin erikoistuneen Primasoftin kokonaan, kun se aiemmin omisti yrityksestä 60 prosenttia. Muut omistajat olivat Sampo Oyj ja Sampo Pankki (Danske Bank) molemmat viidenneksen osuuksilla.
Näin Tietoenator on saanut omistukseensa pankkien ict-palveluiden toimittajan, ja aikoo nyt myydä palveluita Danske Bankin lisäksi muillekin toimijoille. Primasoft on tähän asti vastannut Sampo Pankin järjestelmistä Suomessa.
IBM on vastannut Danske Bankin infrapalveluista, ja Sampo Pankki yhdistyttyä tanskalaispankkiin myös Sampo Pankin palvelut tuotetaan Dansken keskitetystä ict-hallinnosta.
Hankinnat kilpailutetaan usealla toimittajalla
Tietoenatorissa uskotaan, että töitä riittää muillekin, vaikka IBM vastaa kokonaisjärjestelmästä.
"Näemme hyviä mahdollisuuksia palvella Danske-konsernia nykyistäkin laajemmin", kertoo Tietoenatorin pankkien ja vakuutusyhtiöiden liiketoiminta-alueesta vastaava johtaja Seppo Haapalainen Tietokone-lehdelle.
Monet pankit ovat keskittämässä ict-järjestelmiensä kokonaisvastuuta yhdelle toimittajalle. Yksi firma ei kuitenkaan pysty tarjoamaan kaikkia palveluita, Tietoenatorissa uskotaan kasvunäkymiin.
"Vaikka pankeilla saattaa olla yksi suuri infrapalveluiden tuottaja, niin on osa-alueita, joissa muutkin toimittajat ovat mahdollisia. Järjestelmien kehitys- ja ylläpitopalveluissa tällaisia yhden toimittajan rakenteita ei juurikaan ole, joten näissä palveluissa on mahdollisuuksia hyvinkin paljon", Haapalainen toteaa.
Tietoenatorin pankkiyksikkö kasvaa
Primasoftin liikevaihto oli viime vuonna noin 62 miljoonaa euroa. Vakuutusyhtiöille myydyn liiketoiminnan vuotuinen liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa.
Tietoenator luopui kuitenkin joistakin Primasoftin sovellushallinnan bisneksistä, jotka myytiin If Vahinkovakuutusyhtiölle ja Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sammolle.
Järjestely koskee Primasoftin kaikkia 290 työntekijää, joista noin 110 siirtyy If Vahinkovakuutuksen ja Henki-Sammon palvelukseen. Primasoftin muu liiketoiminta ja jäljelle jäävät 180 ihmistä yhdistetään Tietoenatorin Processing & Network- ja Banking & Insurance -liiketoiminta-alueisiin. Henkilöstöjärjestelyt luvataan toteuttaa kesäkuun alkuun mennessä.
Jäljelle jäävä vajaat 180 ihmistä, joista Processing & Network -liiketoiminta-alueen ja noin 130 henkeä Banking & Insurance -liiketoiminta-alueen palveluksessa.








