Kohmeinen Hubble "buutataan" avaruudessa
Hubble-teleskooppi hajosi avaruudessa syyskuun lopussa. Teleskoopin tietokone hajosi ja Hubble sammutti toimintansa. Nyt Nasa yrittää käynnistää Hubblen laitteet uudelleen. Tämän onnistuminen ei ole itsestään selvää, sillä varatietokone on ollut sammutettuna avaruuden kylmyydessä jo 18 vuotta. Nasalla on kuitenkin hyvät syyt uskoa urakan onnistuvan.
Nasa kertoo, että laitteiden uutta käynnistystä on suunniteltu syyskuun lopusta saakka, ja siihen uskalletaan ryhtyä vasta tänään. Hubblesta hajosi tietokone, joka hallitsee teleskoopilta tulevia datavirtoja ja lähettää ne maahan.
Varatietokone ja yhteydet henkiin 18 vuoden jälkeen
Hubblessa on varatietokone, mutta sen käyttöönotto ei ole helppoa. Tämä johtuu siitä, että Hubblen muiden komponenttien liikenne täytyy siirtää varakanaville, jotka menevät varatietokoneelle.
Tietokone ja varayhteydet ovat olleet käyttämättömiä avaruuden vaikeissa oloissa 18 vuotta, ja yhdenkin komponentin tai yhteyden vika voisi estää teleskoopin toiminnan.
Nasa on kuitenkin luottavainen. Sen mukaan vastaavia operaatioita on tehty aiemminkin. Avaruudessa pitkäänkin olleet varakomponentit ovat yleensä heränneet henkiin hyvin.
Nasan piti lähettää tässä kuussa viimeinen korjauslento Hubblelle. Se on nyt lykätty ensi vuodelle, ja silloin Hubblen rikkoutunut tietokone vaihdetaan.








