Kuluttajaa ei kuulla tekijänoikeuksista

Jyrki Kasvi yhtyy arvosteluun
Kuluttajaa ei kuulla tekijänoikeuksista

Viime viikolla julkistettu lista tekijänoikeustoimikunnan jäsenistä on herättänyt pahaa verta. Toimikunnan kokoonpanoa on moitittu yksipuoliseksi. Arvosteluun yhtyy Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi, jota harmittaa muun muassa kuluttajien ja ohjelmoijien edustuksen puuttuminen.

Kasvi jätti asiasta eilen hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Hän haluaa tietää, kuinka tasapuolisuus aiotaan toteuttaa, kun tekijänoikeuslain uudistusta valmistellaan lähes pelkästään tekijänoikeusjärjestöjen ja perinteisen tekijänoikeusteollisuuden edustajien miehittämässä toimikunnassa.

"Tekijänoikeustoimikunnan kokoonpano on kuin suoraan 1980-luvulta. Ei ihme, että Suomen tekijänoikeuspolitiikka yrittää takertua analogiseen maailmaan ennen digitalisoitumista ja tietoverkkoja. Ei tuolla joukolla pystytä tasapainottamaan 2010-luvun kuluttajien, sisällöntuottajien ja mediateollisuuden etuja", Kasvi moittii.

"Poliitikot esittävät kuin yhdestä suusta huolensa nuorten heikosta osallistumisesta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Tekijänoikeuskeskusteluun nuoret kuitenkin ottivat osaa hyvin aktiivisesti. Tuntuukin oudolta, että nyt ollaan lähettämässä sellaista viestiä, ettei keskusteluilla ja lupauksilla ole merkitystä päätöksiin", hän kummastelee.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös