Kunnianloukkauksista netissä yli kaksi vuotta vankeutta
Tampereen käräjäoikeus on tuominnut 45-vuotiaan miehen poikkeuksellisen kovaan kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeistä kunnianloukkauksista ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kertoo Helsingin Sanomat lauantaina. Uhreja olivat muun muassa kansanedustajat, poliisi, syyttäjiä ja tuomari.
Tuomittu, tamperelainen Seppo Olavi Lehto tuomittiin myös maksamaan noin 45 000 euron edestä kärsimyskorvauksia uhreilleen, keskimäärin yli 7000 euroa henkilöä kohti.
Niinikään Lehdon kirjoitusten kohteena olleet syyttäjät ja tuomari olivat Tampereelta.
Oikeus perusteli poikkeuksellisen ankaraa tuomiota tällaisessa tapauksessa seuraavasti: "Teot ovat olleet poikkeuksellisen loukkaavia, koska aineisto on netissä kaikkien nähtävillä. Se sisältää väitteitä henkilöiden seksuaalisesta suuntautumisesta, ja osa materiaalista on myös hyvin rasistista."
Oikeus määräsi myös tuomitun nettisivut suljettaviksi netistä, mutta tämän onnistuminen on epävarmaa. Melko todennäköistä on, ettei kaikkea aineistoa saada koskaan pois webistä, koska siitä on kopioitu ympäriinsä. Tuomittu itse kiisti tuottaneensa osan sivuista, mutta oikeus ei uskonut tätä hänen kotikoneeltaan löytyneiden aineistojen takia.
Seppo Lehdon sivustoja on ollut netissä pitkään, ja hänellä on myös aiempi ehdollinen tuomio. Se osaltan kovensi rangaistusta.








