Kuollut läppäriautoilija kärkisijoille evoluutiokilpailussa
Viime vuoden helmikuussa Kaliforniassa 29-vuotias Oscar yritti samanaikaisesti ajaa autoa mottoritiellä ja käyttää kannettavaa tietokonettaan. Yritys päättyi Oscarin kannalta surkeasti: hänen Honda Accordinsa ajautui vastaantulevin kaistalle ja vastaantulleen Hummerin alle. Oscar kuoli, mutta hänen tietokoneensa toimi vielä kohtalokkaan kolarin jälkeenkin.
Oscar pääsi teollaan mukaan vuoden 2007 Darwin Awards -kilpailuun. Kilpailussa haetaan henkilöitä, jotka "kohentavat geenivarastomme laatua poistamalla siitä itsensä". Tässäkään tapauksessa onni ei potkinut Oscaria, joka ei voittanut kilpailua.
Vuoden 2007 palkinon voitti teksasilainen Michael, joka onnistui tappamaan itsensä perinteisesti alkoholilla, joskin alkoholin nauttimistapa oli erikoinen. Sherryperäruiskeella itsensä vahingossa päiviltä päästäneen Michaelin veren alkoholipitoisuus oli ruumiinavauksen mukaan 0,47 prosenttia.








