Lähteet: Vista SP1-päivitys on valmis
Windows Vistan odotettu Service Pack 1 -päivitys alkaa olla valmis, kertovat netissä liikkuvat huhut. Kaukoidän tekniikkapalvelu kertoo, että päivitys julkaistaisiin jo tänään. Päivitys saattaa siis tulla jakeluun jo tällä viikolla.
Tarkimpia tietoja kertoo englanninkielinen tekniikkanettipalvelu Techarp Malesiasta. Se kertoo saaneensa tiedon, että Vista SP1 julkaistaisiin jo maanantaina eli tänään. Laitevalmistajille jaetaan versioita tällä viikolla.
Päivitys mahdollisesti kahdessa aallossa
Techarpin tietojen mukaan päivitys julkaistaan kahdessa aallossa. Ensin Service Pack 1 julkaistaan viidelle kielelle. Listalla olisivat englanti, ranska, espanja, saksa ja japani. Viikkoa tai kahta myöhemmin päivitys julkaistaisiin muille kieliryhmille, esimerkiksi suomeksi.
Microsoftin kommenttia asiasta ei ole vielä saatu. Microsoft on pyrkinyt tekemään päivityksistä kieliriippumattomia, eli periaatteessa päivitys voisi olla saatavilla suomenkielisiin Windows Vista -koneisiin hyvinkin nopeasti.
Myös uutispalvelu Zdnet kertoo, että Service Pack 1 alkaa olla valmis. Valmiin version epäillään jopa päässeen jo vertaisverkkolevitykseen.








