Lähteet: Windows 7 Beta tulee joulukuussa

Vuoden beetatestaus alkamassa
Lähteet: Windows 7 Beta tulee joulukuussa

Uutispalvelu Zdnetin lähteiden mukaan Microsoft julkaisee tulevan Windows 7 -käyttöjärjestelmän ensimmäisen version joulukuun puolessa välissä. Windows 7 Beta 1 esittelee jo ominaisuuksiltaan valmiin Windowsin.

Windows 7 ensimmäisen julkisen testiversion valmistuminen tapahtuisi itse asiassa myöhemmin kuin on odotettu. Microsoftilla on lokakuussa kehittäjätapaaminen, ja marraskuussa suurempi Winhec-tapahtuma. Windows 7:n beetaversion jakelua odotettiin näihin tapahtumiin. Zdnetin nimettömien lähteiden mukaan beetaversio julkaistaan vasta joulukuun puolivälissä.

Vuosi aikaa beetatestaukseen

Microsoft suunnittelee julkaisevansa Windows 7:n vuoden 2009 lopulla. Näin käyttöjärjestelmä tulee myyntiin noin kolme vuotta Windows Vistan julkaisun jälkeen.

Ensimmäinen beetaversio tulee jakeluun yleensä noin vuoden etukäteen, eli aikataulu näyttää tässä suhteessa pitävän kohtuullisen hyvin. Windows 7:n ensimmäisessä beetaversiossa ominaisuudet ovat jo periaatteessa samat kuin lopullisessa versiossa.

Suomen Microsoftissa Windows-tuotteista vastaava johtaja Jukka Veräväinen sanoo, että suunniteltu julkaisuaikataulu ei ole muuttunut. "Tavoitteemme on julkaista seuraava Windows-versio noin kolmen vuoden kuluttua Windows Vistan julkistuksesta."

Vistan virallinen julkistus tapahtui tammikuussa 2007, joten seuraaja tulisi tämän aikataulun mukaan vuoden 2010 alussa.

Veräväinen ei kuitenkaan kommentoi beetan julkaisuaikaa, "Tulemme toki julkaisemaan aiemmin esiversiota palautteen saamiseksi, mutta emme voi vielä vahvistaa aikataulua", hän sanoo.

Tagit: Vista, Windows 7
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös