Läpimurto kännyköiden polttokennoissa

Kanadalaisyrityksen uutuusakku lupaava
Läpimurto kännyköiden polttokennoissa

Polttokennoista on jo pitkään puhuttu perinteisten akkuratkaisujen korvaajana matkapuhelimissa. Kaupallisiin ratkaisuihin asti tekniikka ei ole vielä ehtinyt, mutta nyt kanadalainen yritys on tehnyt tällä alueella läpimurron.

Vancouverilainen Angstrom Power on esitellyt tuloksia testistään Motorolan kanssa. Siinä yhtiön kehittämä polttokenno integroitiin Motorolan Motoslvr L7 -malliin ilman, että puhelimen kuoriin tai ulkoisiin mittoihin jouduttiin tekemään modifiointeja.

Puoli vuotta kestäneen testin tulokset olivat rohkaisevia. Perinteisiin akkuihin verrattuna Angstromin Micro Hydrogen -polttokenno toi kaksinkertaisen toiminta-ajan kännykkään. Lisäksi kennon latausaika on vain kymmenen minuuttia.

Angstromin polttokenno käyttää voimanaan vetyä. Yhtiö sanoo voivansa valmistaa polttokennon lähes mihin tahansa muotoon, joten ne voidaan ottaa käyttöön monissa nykyisissä akkukäyttöisissä laitteissa ilman suuria muutoksia.

Angstromin mukaan kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO päätti marraskuussa, että Micro Hydrogen -vetypatruunoita saa kuljettaa siviililennoilla. Kuljetuksia on testattu jo yli 60 lennolla. Iso ongelma Micro Hydrogen -polttokennoissakin on se, miten vetypatruunoiden jakelu toteutetaan.

Tutkimuslaitokset uskovat polttokennoihin edelleen vahvasti. Esimerkiksi Strategy Analyticsin mukaan kulutuselektroniikan polttokennojen markkinat voivat kasvaa jopa miljardiin kappaleeseen vuoteen 2010 mennessä.
(Prosessori)

Tagit: Polttokenno
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös