Lcd-paneelit menevät kaupaksi
Suurten lcd-paneelien toimitukset kasvoivat maaliskuussa. Vuoden 2007 vastaavaan aikaan verrattuna paneeleita myytiin 11,95 prosenttia enemmän. Vuoden aikana toimitukset ovat kasvaneet jopa 38 prosenttia.
Kaikkiaan paneeleita toimitettiin maaliskuun aikana yli 100 miljoonaa kappaletta. Suurten paneelien lisäksi kasvussa olivat myös kannettaviin tietokoneisiin ja näyttöihin tarkoitetut paneelit.
Analyytikoiden mukaan useat valmistajat varautuivat ostoilla etukäteen vuoden toiselle neljännekselle odotettuihin hinnankorotuksiin.
Länsimaiden lisäksi erityisesti vaurastuvaan Kiinaan ja Intiaan hankitaan paljon lcd-televisioita. Analyytikot uskovat toimitusmäärien kasvavan maailmanlaajuisesti myös jatkossa, vaikka esimerkiksi Yhdysvaltojen talouskasvun hidastuminen näkyy myös lcd-paneelien toimituksissa.








