Lehdet: Fujitsu Siemens Computers jaetaan kahtia

Siemens olisi luopumassa yhteisyrityksestä
Lehdet: Fujitsu Siemens Computers jaetaan kahtia

Saksalaisen monialajätti Siemensin ja japanilaisen teknologiayhtiö Fujitsun yhteisesti omistama pc-koneiden ja -palvelinten valmistaja Fujitsu Siemens Computers (FSC) on menossa kahtia, kertovat japanilaiset ja saksalaiset talouslehdet nimettömiin lähteisiin viitaten. Siemens on halunnut myydä 50 prosentin osuutensa yhtiössä elokuusta alkaen.

Taloussanomalehti Nikkein mukaan kauppa toteutuisi siten, että Fujitsu Group ostaisi Siemensin ulos yhteisyrityksestä.

Lehtien mukaan neuvottelut ovat pitkällä, ja kauppa julkistetaan pian. Saksalaisen talouslehden Süddeutsche Zeitungin mukaa kaupan kohteena olevan yhtiön puolikkaan arvoksi on arvioitu 400–500 miljoonaa euroa. FSC teki viime vuonna 6,6 miljardin euron liikevaihdollaan voittoa 105 miljoonaa euroa ennen veroja.

Taloustilanteen heikentyminen on purrut japanilaiseen Fujitsu-konserniin. Se kertoi viime viikolla tuoreimman neljänneksen tuloksensa heikentyneen 21 prosenttia 4,29 miljardiin jeniin (noin 34 miljoonaan euroon). Kannattavuutta on heikentänyt jenin valuutan vahvistuminen ja pc-kaupan vähentyminen monissa maissa.

Fujitsu Group tai Siemens AG eivät ole kommentoineet spekulaatioita. Julkisuudessa on huhuttu, että Fujitsu saattaa luopua pc-koneistaan ja keskittyä yritysten palveluihin. Ostajaehdokkaaksi on jo pidempään veikattu Lenovoa.

Vuonna 1999 perustetulla yhteisyrityksellä on yli 10 000 työntekijää ympäri maailmaa, mutta suurin osa eli noin 6200 työskentelee Saksassa. Suomessa työntekijöitä on noin 70.

Fujitsu Siemens Computersin Suomen-yhtiön maajohtaja Heikki Rantala kertoo, että liiketoiminta Suomessa jatkuu normaalisti, eikä Suomesta voida kommentoida mahdollisesti tulevia omistusjärjestelyitä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös