Lehti: Fujitsu Siemensin pc:t menossa Lenovolle
Lenovo kertoo, että yhtiö valmistautuu uuteen suureen pc-valmistuksen yritysostoon. Lenovo osti IBM:n pc-valmistuksen vuonna 2005, ja nyt tähtäimessä on lehtitietojen perusteella Fujitsu Siemens Computersin pc-valmistus. Lenovo itse myöntää harkitsevansa asiaa. Kauppa nostaisi Lenovon taas uudelle tasolle pc-markkinoilla.
Lenovo kertoo suunnitelmistaan South China Morning Post -lehdelle, kertoo uutistoimisto Reuters. Lehdessä Lenovon talousjohtaja Wong Wai Ming kertoo: "Vaikka olemmekin varovaisia, meidän on aika ottaa vastaan uusi haaste. Olemme nähneet arvostusten laskevan tällä markkina-alueella, ja se antaa meille mahdollisuuksia laajentua joko yritysostoin tai yhteistyösopimuksin."
Reutersin mukaan Wong Wai Ming ei halunnut yksilöidä mahdollisia kohteita. Hän kuitenkin myönsi, että markkinoilla spekuloidaan Lenovon ostavan Fujitsu Siemens Computersin pc-valmistuksen.
Siemens haluaa ehkä luopua - Lenovolle kasvun paikka
Fujitsu Siemens Computers on saksalaisen Siemensin ja japanilaisen Fujitsun yhteishanke. Jo aiemmin on kerrottu, että Siemens suunnittelee myyvänsä oman osuutensa hankkeesta Fujitsulle.
Lehtitiedot kertovat, että Fujitsu myisi tässä mallissa pc-valmistuksen jollekin toiselle yhtiölle, ja pitäisi itsellään esimerkiksi palvelinvalmistuksen.
Jos Fujitsu Siemensin pc-valmistus menee Lenovolle, voisi yhtiö nousta maailman kolmanneksi suurimmaksi pc-valmistajaksi Acerin ohi. Markkinoiden kärjessä ovat HP ja Dell.








