Lentomatkustajien kännykielto murenee EU:ssa

Matkalla on vieläkin esteitä
Lentomatkustajien kännykielto murenee EU:ssa

Lentokoneet ovat tähän asti olleet niitä harvoja paikkoja, joissa ei tarvitse kuunnella kanssaihmisten sanailua kännykkään. Tilanne on kuitenkin muuttumassa, kun Euroopan komissio on antanut hyväksyntänsä lentomatkustajien puheluille. Matkassa on kuitenkin vielä mutkia.

BBC:n tietojen mukaan kännypuhelut lentomatkalta voisivat olla todellisuutta vielä tämän vuoden aikana. Puhelut edellyttävät tarvittaavan tekniikan asentamista kuhunkin lentokoneeseen. Tämän kukin lentoyhtiö saa toteuttaa tai olla toteuttamatta halunsa mukaan.

Koneisiin tarvitaan kalliit investoinnit

Laitteiston asentamiseen liittyy toinen hidaste tai mahdollinen este. Euroopan lentoturvallisuusviraston hyväksyntä tarvitaan kaikille ilma-aluksiin asennettaville laitteille. Virasto haluaa ennen luvan myöntämistä varmistua, että laite ei häiritse koneen muita järjestelmiä.

Finnairista arvioitiin eilen Ylen uutisille, että uusiin laajarunkokoneisiin järjestelmä voisi tulla valmiina, mutta nykyisiin koneisii se vaatisi vähintään miljoonien eurojen investoinnit jokaista konetta kohti.

Tauottomaan puhelemiseen ei anneta lupaa eikä mahdollisuutta. Puhelut olisivat mahdollisia vasta, kun kone on saavuttanut vähintään 3000 metrin lentokorkeuden. Koneen oma tukiasema käynnistetään, kun korkeutta alkaa kertyä tarpeeksi. Tukiasema luo koneeseen kentän ja välittää puhelut satelliittiin, joka välittää liikenteen edelleen.

Puhelu- ja tekstiviestihinnat vielä auki

Kukaan ei osaa vielä arvioida, minkä hintaisia lentävistä puheluista tulee, mutta niiden uskotaan olevan tavallisia kännypuheluita kalliimpia. EU:n teleasioista vastaava komissaari Viviane Reding on varoittanut, että puhelut on syytä pitää kohtuuhintaisina.

Viranomaiset eivät ole ainakaan tässä vaiheessa halukkaita säätämään kattohintoja, mutta tilannetta seurataan ja kohtuuttomuuksiin puututaan.

EU-komission lupa koske nimenomaan EU:n sisäisiä lentoja. Epävarmaa on, saisiko kännykkä käyttää muiden maiden ilmatilassa.

Tagit: Lentokone
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös