Levy-yhtiö: 61 senttiä, Itunes: 29 senttiä, tekijät: 9 senttiä

Musiikin nettimyynnin rojalteista sopu Yhdysvalloissa
Levy-yhtiö: 61 senttiä, Itunes: 29 senttiä, tekijät: 9 senttiä

Yhdysvalloissa on päätetty uusista nettimyynnin rojaltimaksuista, joista nousi kova kiista. Säveltäjät ja sanoittajat olisivat halunneet korottaa maksuja, mutta Apple uhkaili jopa Itunes-palvelunsa sulkemisella. Loppujen lopuksi sekä Apple että musiikin tekijät saavat yllättävän pienen osan tuloista. Nyt sovittiin myös aivan uudenlaisesta tulonjakomallista.

Musiikin tekijät olisivat halunneet korottaa rojaltiosuutensa 15 senttiin kappaleelta. Myyjien puolelta oli taas vaatimuksia pienentää osuus vain 5 senttiin kappaleelta. Copyright Royalty Board -elin kuitenkin päätti pitää maksut samalla tasolla kuin nykyisin cd-levyissä, eli 9 sentissä.

Musiikkikaupan kate ei ole suuri

Käytännössä tulonjako menee siten, että yhden dollarin musiikkikappaleen hinnasta menee levy-yhtiölle noin 70 senttiä. Levy-yhtiö maksaa edelleen 9 sentin rojaltin, joka menee säveltäjälle, sanoittajalle ja julkaisijalle. Artistien kanssa levy-yhtiöillä on vielä erillisiä sopimuksia.

Nettimusiikkikaupalle jää vajaan 30 sentin osuus kappaleen hinnasta. Fortune-lehden mukaan konsulttitalo Pricewaterhousecoopers arvioi, että Applelle jää katetta kappaleista kaikkien kulujen jälkeen vain noin 10 senttiä.

Investointipankki Piper Jaffray taas arvioi, että Applen Itunes-myynti nousisi tänä vuonna 2,4 miljardiin kappaleeseen. Näin ollen Apple tienaisi Itunes-kaupan musiikkimyynnillä puhdasta voittoa noin 250 miljoonan dollarin luokassa olevan summan (noin 175 miljoonaa euroa).

Mainosmallin tulonjako hyväksyttiin

Tulossa on myös uudenlaisia tulonjakomalleja. Levy-yhtiöt, musiikin tekijät ja Copyright Royalty Board hyväksyivät uuden mallin, joka sopii uudentyyppisiin palveluihin.

Uudessa mallissa musiikin tekijät saisivat noin 10 prosenttia palvelun vuosituloista. Näin musiikkia voidaan myydä edullisemmin tai ilmaiseksi, ja tuloja voidaan kerätä esimerkiksi mainonnasta.

Tagit: Itunes, Musiikki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös