Liikennetiedotteet Suomesta gps-navigaattoreihin
Navigonin 8110-mallissa on 4,8 tuuman näyttö ja integroitu tmc-vastaanotin.
Suomalaiset autonavigaattoreiden käyttäjät voivat pian saada gps-laitteisiinsa varoitukset liikenneruuhkista, onnettomuuksista ja huonosta ajokelistä, sillä useat laitevalmistajat ovat tuomassa palvelun saataville yhteistyössä Destian kanssa.
Näiden lisäksi tmc-liikennetiedotteissa tuodaan hirvivaroitukset hirvikauden ulkopuolella, jolloin autoilijat eivät ole yhtä valppaana niiden varalta.
Häiriö- ja ruuhkatiedotteiden pohjalta autonavigaattorit taas osaavat ehdottaa vaihtoehtoisia ajoreittejä.
Liikennetiedotteet ovat Destian eli entisen Tieliikelaitoksen laitevalmistajille ja muille yrityksille tarjoama palvelu.
Häiriötiedotteet kattavat osan taajama-alueista isoissa kaupungeissa, sekä tieverkon teillä 1–999, eli päätiet ympäri maata. Kartta on nähtävissä Destian sivuilla. Palvelu välitetään analogisena signaalina Ylen Radio Suomen taajuuksilla.
Useat laitevalmistajat mukaan
Navigaattorivalmistajat ovat neuvotelleet asiasta Destian kanssa toista vuotta, mutta tähän asti palvelua on pidetty liian hintavana. Mielet ovat muuttuneet, koska gps-navigointi kasvaa Suomessa hurjaa vauhtia.
Vähittäiskaupan tutkimusyhtiö Gfk:n mukaan laitteiden myynti yli kolminkertaistui Suomessa tammi–heinäkuussa 2007, ja myynti jatkui vilkkaana loppuvuodenkin. Useat valmistajat arvioivat viime vuoden myynniksi jo yli 200 000 laitetta.
Tietokone-lehden tietojen mukaan Destia julkistaa ensi viikolla yhteistyön useiden valmistajien, kuten Navigonin kanssa. Myös Tomtom kertoi viime syksynä käyvänsä neuvotteluita Destian kanssa.
Navigonin Cebitissä julkistama uusi 8110-malli sisältää tmc-vastaanottimen. Laite tulee kauppoihin toukokuun alussa. Laitteen hinta on noin 460 euroa Lisäksi uusi 2110 max -navigaattori tulee saataville vielä huhtikuun lopussa 260 eurolla. Siihen tmc-vastaanotin tulee saatavana erillisenä softapäivityksenä toukokuun aikana.








