Luotain laskeutui Marsiin - ensimmäiset kuvat maahan

Riskialtis lasku onnistui vihdoin
Luotain laskeutui Marsiin - ensimmäiset kuvat maahan

Nasan avaruusluotain Phoenix on onnistunut laskeutumisessaan Marsin pinnalle. Lämpösuojan, laskuvarjon ja lopuksi rakettimoottorin avulla tehty laskeutuminen oli monimutkainen ja riskialtis. Useimmat aiemmat yritykset ovat epäonnistuneet, ja edellisestä vastaavasta onnistumisesta on kolme vuosikymmentä. Phoenix on jo lähettänyt ensimmäiset kuvat maahan.

Phoenix-luotain syöksyi Marsin kaasukehään 20 000 kilometrin tuntivauhdilla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Pitkän etäisyyden vuoksi luotainta ei voi ohjata maasta, vaan laskeutuminen oli automatiikan varassa.

Vauhtia hidasti ensin kaasukehän kitka, sitten avautui laskuvarjo, ja lopuksi käynnistyivät Phoenixin omat rakettimoottorit. Loppuvaihe oli erityisen vaikea, sillä Phoenixin piti varoa kiven päälle laskeutumista, ja laskuvarjon putoamista luotaimen päälle.

Phoenix rakensi aiempien tuhojen raunioille

Onnistuneen laskun jälkeen Nasassa riemuittiin. Nasan mukaan yhdestätoista Mars-luotaimesta vain viiden lasku on onnistunut. Rakettilaskeutumiset onnistuivat vain 1970-luvun Viking-luotaimissa.

Kolme muuta onnistumista on tullut ilmatyynyjen varassa tehdyillä "pomppivilla" laskeutumisilla. Phoenixin paino on kuitenkin niin suuri, ettei tällainen laskeutuminen tullut kysymykseen.

Itse asiassa vuosien 1998 ja 1999 epäonnistuneet yritykset laskeutua Marsiin laittoivat Phoenix-hankkeen (silloin Mars Surveyeor) jäihin. Luotainten järjestelmistä löydettiin useita virheitä. Phoenix-hankkeessa yritettiin ottaa oppia näistä epäonnistumisista ja käyttää hyödyksi Surveyor-luotainta.

Nasa on jo julkaissut Phoenix-hankkeen ensimmäisiä kuvia. Niissä näkyy Marsin pintaa sekä Phoenixin avautuneita aurinkopaneeleja ja muita osia.

Luotain laskeutui Marsiin - ensimmäiset kuvat maahan
Luotain laskeutui Marsiin - ensimmäiset kuvat maahan
Tagit: Avaruus, Mars
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös