Maailman nopeimmat flash-levyt tekeillä
Samsung on päivittänyt flash-tekniikkaan perustuvien ssd-levyjensä valikoimaa. Yhtiön mukaan nyt tuotantoon päässeet uudet ssd-levyt ovat tekniikan kehittymisen myötä huomattavasti aiempia nopeampia.
Samsungin mukaan suurimmat levyt eivät saavu vähittäismyyntiin, vaan ne toimitetaan suoraan tietokonevalmistajille. Yhtiö ei ole paljastanut levyjen hintoja, mutta kilpaileva Intel laskuttaa nopeista 80 gigatavun ssd-levyistä noin 500 dollaria, eli noin 400 euroa kappaleelta.
Uudet levyt ovat valmistajan mukaan huomattavasti aiempia nopeampia. Yhtiön omien testien mukaan levyn lukunopeus on kunnioitettavat 220 megatavua sekunnissa. Myös ssd-levyjen perinteisesti heikko kirjoitusnopeus on saatu kasvatettu kunnioitettavaan 200 megatavuun sekunnissa.
Samsungin mukaan sen uudet levyt ovat jopa kymmenen kertaa tavallisia kannettavien tietokoneiden levyjä nopeampia. Uudet levyt ovat myös erittäin energiatehokkaita, sillä ne kuluttavat sähköä vain 1,1 watin edestä.
Samsung julkaisi nopeat 256 gigatavun ssd-levyt jo viime toukokuussa. Tuolloin yhtiö väitti kehittäneensä maailman nopeimman ssd-levyn. Väitteen todenperäisyys selviää, kun ensimmäiset levyihin perustuvat kannettavat tietokoneet ehtivät markkinoille ensi vuoden alussa.








