Maailman suurin gps-omakuva paljastui täydeksi huijaukseksi

Gps ei olisi voinut toimia tällä tavoin
Maailman suurin gps-omakuva paljastui täydeksi huijaukseksi

Jotkin kansainväliset ja suomalaisetkin tiedotusvälineet raportoivat alkuviikosta "maailman suurimmasta omakuvasta". Kuvan väitettiin syntyneen kuriiriyhtiön ympäri maailmaa kuljettaman gps-vastaanottimen reitistä. Teoksen tekijä on nyt paljastanut, että kyseessä oli täysi huijaus.

Tietokone-lehti raportoi heti, että kyseessä on todennäköisesti huijaus (Maailman suurin omakuva gps:llä vaikuttaa huijaukselta). Nyt hankkeesta kertovien sivujen alalaitaan on ilmestynyt lyhyt teksti, jossa tekijä myöntää hankkeen olevan kuvitteellinen.

Järjetön reitti, toimimaton gps

Sivuilla kerrotaan, miten omakuva tehtiin. Pehmustettuun salkkuun rakennettiin gps-satelliittipaikannuksen vastaanotin. Mukana olivat myös akut melkein kahden kuukauden matkaa varten. Sitten salkku lähetettiin tarkkojen ohjeiden kera DHL-kuriiriyhtiön matkaan. Reitti muodosti maailmanlaajuisen 110 000 kilometrin pituisen "piirtojäljen". Kun gps-reitti näytetään kartalla, syntyy maailman suurin piirros.

Epäilijät huomasivat heti, että väitetty reitti on luonnottoman jouheva, eikä sopisi lainkaan kuriiriyhtiön reitteihin. Reitti olisi järjetön jopa lentokoneella lennettäväksi. Lisäksi laukkuun pakattu ja lentokoneen tai pakettiauton ruumassa matkaava gps-lähetin tuskin saisi kunnon signaalia gps-satelliitteihin. Paikannus ei siis toimisi.

Tekijä myöntää: gps-salkku ei tehnyt reittiä

Kuvan tekijä, Erik Nordenankar, paljastaa nyt sivuilla, että koko tarina oli petosta. "Tämä on kuvitteellinen teos. DHL ei kuljettanut gps-lähetintä missään vaiheessa", lukee sivun alalaidassa.

DHL:llä voi kuitenkin olla näppinsä pelissä, ja kyseessä saattaa olla yhtiön kekseliäs mainoskampanja. DHL on näkyvästi esillä hankkeen videossa, ja Nordenankar on muun muassa DHL:n lentokoneen ja pakettiauton kyydissä, ja jopa pakkaamassa DHL:n rahtikonetta.

Maailman suurin gps-omakuva paljastui täydeksi huijaukseksi
Maailman suurin gps-omakuva paljastui täydeksi huijaukseksi
Tagit: Huijaus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös