Microsoft antaa esimakua tulevista tuotteistaan
PDC järjestetään tänä vuonnakin Los Angeles Convention Centerissä.
Los Angeles – Microsoftin vuoden tärkeimpiin kuuluva teknologiatapahtuma alkaa maanantaina USA:n länsirannikon aikaa, ja eilen pidettiin jo ennakkoistuntoja. Viiden päivän ajan softakehittäjät ja it-asiantuntijat pääsevät tutustumaan ensimmäisten joukossa uusiin tekniikoihin, joita ovat muun muassa .NET 4.0, Silverlight 2 ja sen mobiiliversiot, Visual Studio 2010 ja sen uudet tiimityökalut sekä tietenkin Windows 7.
Professional Developers Conference (PDC) 2008 -tapahtuman avaa Microsoftin johtava ohjelmistoarkkitehti Ray Ozzie, ja Microsoftin avainhenkilöt pitävät keynote-esityksiä keskiviikolle asti.
Microsoft ei ole hiiskunut paljoakaan vielä siitä, missä vaiheessa Windows 7:n kehitys on. Ennakkotietojen mukaan PDC:n tuhannet osallistujat saavat jo mukaansa käyttöjärjestelmän varhaisen testiversion, joskin se saatetaan antaa Virtual PC -image-tiedostona. Käyttöliittymät ja muut yksityiskohdat voivat vielä muuttua paljonkin.
Uusista pilvisovelluksista tihkuu tietoja
Yksi odotetuimmista Windows 7:n uudistuksista on multi-touch-ohjaus. Sille on omistettu oma esityksensä PDC:ssä, joten toiminto lienee luvassa jossain muodossa. Saataville ovat tulossa myös huippukalliin Surface-kosketuskoneen ensimmäiset kehitystyökalut.
Microsoftin odotetaan myös kertovan, miten Windows 7 saadaan sovitettua suosiotaan kasvattaviin edullisiin pikkukannettaviin. Ne ovat kahmaisseet kevään ja syksyn aikana jo reilut 10 prosenttia pc-markkinasta. Microsoftin kannalta kiusallista on ollut, että pc-valmistajat ovat julkisuudessakin arvostelleet Vistaa liian raskaaksi netbookeihin.
Odotukset Windows 7:n suhteen ovat varovaisia, koska käyttöjärjestelmä on tulossa virallisen aikataulun mukaan jo puolentoista vuoden päästä, joidenkin arvioiden mukaan jopa selvästi aiemmin.
Windows 7:ää pidemmällekin katsotaan Windows Liven uusissa palveluissa. Kehittäjät ovat samassa muun muassa työkalut julkaista sovelluksensa Microsoftin ylläpitämään palveluun eli "pilveen" (Cloud).
Joidenkin ennakkoarvioiden mukaan ensimmäisiä tietoja saadaan myös Microsoft Office 14:stä.
PDC 2008:n osallistujamäärä ei ollut vielä sunnuntaina tiedossa. Tapahtumaan odotetaan ennakkotietojen pohjalta kuitenkin yli 5000 vierasta Aasiasta, Euroopasta ja USA:sta. Suomalaisia osallistuu ainakin reilut 50, mutta heitä voi olla myös muiden maiden organisaatioissa.
Tänä vuonna julkistuksia ja muuta ohjelmaa pystyy seuraamaan aiempaa enemmän suorana netissä. Microsoft on kuvaamassa esitykset, ja niitä voivat katsoa näin jälkikäteen nekin, joihin eivät päässeet paikalle.








