Microsoft ei usko konsolisodan nopeaan päätökseen

Analyytikot julistaisivat jo Wiin ykköseksi
Microsoft ei usko konsolisodan nopeaan päätökseen

Microsoft ei usko konsolisodan nopeaan ratkaisuun. Yhtiön peliosastoa johtavan Shane Kimin mukaan konsolisota ratkeaa vasta, kun ensimmäinen konsoli ylittää 100 miljoonan myydyn konsolin rajapyykin.

Kim kertoili tuntojaan Wired-lehden haastattelussa. Miehen mukaan konsolisotaan ei ole tulossa nopeaa ratkaisua, sillä kaikkia konsoleita on myyty reilusti. Konsolisodan ratkaisuista ei Kimin mukaan voida vielä puhua, sillä Xbox 360 on markkinoilla vasta kolmatta vuotta. Kilpailevat konsolit ovat ehtineet olla myynnissä vuoden vähemmän.

Nintendon Wii on kuitenkin myyntimäärissä mitattuna ylivoimainen ykkönen. Huhtikuun aikana Wii-konsolia myytiin Amerikassa enemmän kuin kilpailevia Xbox 360- ja PS3-konsoleita yhteensä. Monien pelialaa seuraavien asiantuntijoiden mukaan niin kutsuttu konsolisota onkin jo käyty, ja Nintendo on ylivoimaisella myynnillään karannut muilta.

Nintendo on myös alusta asti tehnyt myydyillä Wii-konsoleilla voittoa, kun taas Microsoft ja Sony ovat myyneet konsoleitaan tappiolla.

Ensimmäisen kerran 100 miljoonaa konsolia onnistui myymään Sony, jonka Playstation 2 saavutti maagisen rajan lähes kuusi vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Tällä hetkellä Nintendon Wii-konsolia on myyty 21 miljoonaa kappaletta. Microsoftin Xbox 360 tulee perässä 18 miljoonalla myydyllä konsolilla. Sony on saanut PS3-konsolia kaupaksi noin yhdeksän miljoonaa kappaletta.

Tagit: Konsoli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös