Microsoft horjuu XP:n tappopuuhissa

Jatkoaikalupausta laajennettiin
Microsoft horjuu XP:n tappopuuhissa

Microsoft vetää vähän kerrassaan takaisin puheitaan Windows XP:n myynnin lopettamisesta. XP-koneiden saatavuuden piti loppua kesällä, mutta tappotuomiota on lievennetty. Todennäköisenä syynä on se, ettei kasvavaa halpakoneiden markkinaa haluttu tai uskallettu jättää vain Linuxin metsästysmaaksi.

Tuoreimman ilmoituksensa mukaan Microsoft on antanut XP:lle jatkoaikaa halpoihin ja heikkotehoisiin pöytäkoneisiin asennettuna. Vähän aikaa sitten armoa annettiin vastaavanlaisille kannettaville. Sitä ennen laitevalmistajat olivat keksineet Vistan lisenssiehdoista porsaanreiän, joka mahdollistaa XP-asennukset yrityskoneisiin.

Niinpä näyttää siltä, että ainoastaan peruskoneita käyttävät kuluttajat ovat niitä, joille ei ole tarjolla muita Windows-versioita kuin Vista.

Pelottava pingviini

Jatkoajan piiriin päästäkseen kannettavissa saa olla korkeintaan gigan muisti, 80 gigan kiintolevy, enintään gigan prosessori eikä näytön koko saa ylittää 10,2 tuumaa. Pöytäkoneiden teknisistä rajoista ei ole tietoa, mutta ne ovat lähinnä yksinkertaisiksi nettipäätteiksi luokiteltavia laitteita.

XP:n tappamisesta päättäminen ei ole ollut helppo asia Microsoftille, mikä kävi ilmi jo pitkin kevättä kuulluista pomomiesten horjuvista ja epämääräisistä lausunnoista.

Toisaalta XP halutaan lakaista mahdollisimman nopeasti maton alle Vistan kulkua hidastamasta. Kolikon toinen puoli on se, että Vista on huomattavasti edeltäjäänsä raskaampi, eikä sillä ole mitään asiaa erittäin suosituiksi osoittautuneisiin Eee PC:n kaltaisiin halpakoneisiin ja niiden työpöydille pyrkiviin sukulaisiin. XP:n hautaamalla Microsoft olisi jättänyt kentän yksinomaan Linuxin haltuun, mikä katsottiin liian suureksi riskiksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös