Microsoft laajentaa vaatealalle
Tähän asti Microsoft on suoltanut maailmalle pääasiassa softwarea, mutta nyt yhtiön uuden tuotepläjäyksen nimi onkin "Softwear by Microsoft". Kyseessä on valikoima t-paitoja, joita koristaa esimerkiksi Bill Gatesin vanha pidätyskuva.
Miljardi ihmistä ei voi olla väärässä, Microsoft sanoo. "Nostalginen vaatelinja vie meidät aikaan, jolloin pc vasta alkoi muuttaa elämäämme. Retrologoilla, klassisilla valokuvilla ja grafiikalla esitellään nyt yli miljardia ihmistä yhdistävän yhtiön dos-aikaa", Micrsoft selittää kampanjansa ideaa.
Yhtiö on käynyt aika ajoin tiukkaa julkisuuskisaa Applen kanssa, ja saanut Omenakylän iloisilta veikoilta tässä lajissa neniinsä jatkuvasti. Tänä vuonna yritettiin suosiota saavuttaa muun muassa videolla, jossa Bill Gates ja tv-tähti Jerry Seinfeld tapaavat kenkäkaupassa. Tuon videon sanoma jäi kaikille arvoitukseksi, ja Microsoft lopettikin kampanjan lyhyeen.
Softwear by Microsoft -paitojen myynti alkaa ensi viikolla.








