Microsoft parantaisi yksityisyyttä – Google ei halua
Microsoft on ilmoittanut, että se on valmis noudattamaan Euroopan unionin tiukkoja vaatimuksia hakukoneiden yksityisyydestä, jos myös kilpailijat lähtevät mukaan. Google ja Yahoo kuitenkin ilmoittivat heti, etteivät ne suostu kuuden kuukauden säilytysaikaan. Hakukonejättien ja EU:n näkemys tietojen säilytysajoista on kovin erilainen.
Euroopan unioni kertoi oman kantansa huhtikuussa. EU:n mukaan hakukoneiden ei pitäisi säilyttää hakutietoja pidempään kuin korkeintaan kuusi kuukautta. Google käytti siihen aikaan 18 kuukauden säilytysaikaa.
Syyskuussa Google ilmoitti, että se puolittaa säilytysajan yhdeksään kuukauteen. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että tämä tarkoittaa vain osittaista tietojen sumentamista. Hakudata, ip-osoitteet ja evästeet säilytetään edelleen 18 kuukautta, ja yhdeksän kuukauden jälkeen ip-osoitteista poistetaan vain loppuosa.
Lyhennys vaikeuttaisi hakutekniikan kehitystä
Myös Microsoft säilyttää tietoja 18 kuukautta. Yhtiö on nyt luvannut, että jos Google ja Yahoo tulevat mukaan, Microsoft on valmis lyhentämään säilytysajan kuuteen kuukauteen.
New York Times -lehden mukaan sekä Google ja Yahoo ilmoittivat, etteivät ne ole nyt valmiita tähän ehdotukseen. Yahoo säilyttää hakudataa 13 kuukautta.
Hakukoneiden dataa säilytetään siksi, että tietojen pohjalta voidaan kehittää parempia hakutekniikoita ja muita palveluita. Puolen vuoden tietovarasto tarkoittaisi esimerkiksi sitä, ettei eri vuodenaikojen käyttötrendejä voisi helposti tutkia.








