Microsoft pettynyt Live@edu-kritiikin tasoon
Microsoftin kädenojennus koulumaailmalle, Live@edu-palvelu, on edennyt siihen vaiheeseen, että ensimmäiset mukaan lähtevät kunnat ja koulut on voitu nimetä. Yhtiötä ei ole yllättänyt se, että hanke sai heti julkistuksensa jälkeen lokaa niskaan. Kritiikin laadussa on toimitusjohtaja Ari Rahkosen mielestä parantamisen varaa.
"Kannatan jatkuvaa keskustelua, koska se auttaa kehittämään palvelua. Mutta kun kritisoidaan, pitää esittää vaihtoehtoja. Niitä en ole vielä nähnyt", Rahkonen sanoo.
Microsoftin oppilaitostiimin vetäjä Kati Tuurala puolestaan harmittelee, että liikkeellä on paljon väärää tietoa:
"Emme kerää oppilaiden sosiaaliturvatunnuksia tai tietoja heidän harrastuksistaan. Käyttäjien tunnistaminen on kuntien oppilashallinnon vastuulla."
Erityisesti Microsoft haluaa korostaa palvelun toimivuutta tärkeimmillä käyttöjärjestelmillä ja selaimilla.
"Linux-distroja on niin paljon, että sieltä voi tietysti löytyä joitakin ongelmia, mutta olen saanut palvelun Live@edun toimimaan kaikilla testaamillani Linuxeilla", tietoturvajohtaja Kimmo Bergius mainitsee.
Waret turvassa – tai sitten ei
Live@edu tarjoaa koululaisten käyttöön esimerkiksi sähköpostin, Messenger-pikaviestimen, kalenterin sekä viiden gigatavun tallennustilan omille tiedostoille. Kati Tuurala vakuuttaa, ettei Microsoft aio puuttua siihen, mihin koululaiset tilaa käyttävät.
"Virustorjunta on käytössä, mutta tiedostojen sisältöön emme puutu. Nuoret pitää saada muuten tuntemaan eettinen vastuunsa, me emme ryhdy seulomaan palvelimilta mahdollisia luvattomia mp3-tiedostoja. Tiedostoja ei siis ratsata nyt eikä tulevaisuudessa, paitsi jos tulee laittomuuksia", Tuurala sanoo oraakkelimaisesti.
Live@edu-palvelun pilotoinnin tai käyttöönoton on aloittanut nyt seitsemän kuntaa sekä joukko yksittäisiä oppilaitoksia. Suurimmat kunnat ovat Lahti ja Turku.
Kaikkiaan Microsoft laskee, että kouluja on nyt hieman toista sataa. Värväyssoitot kouluihin ovat juuri alkamassa, ja Live@edu-kouluja tulee lisää vielä tänä keväänä ja etenkin ensi syksynä.








