Microsoft: rikolliset vaihtoivat taktiikkaa
Microsoftin tuore tietoturvaraportti kertoo, että internetin rikolliset ovat muuttaneet jyrkästi käyttämiään työkaluja. Pahin ryhmä on noussut aivan hämmästyttävällä nopeudella. Selvityksen kenties mielenkiintoisin muutos liittyy kuitenkin turva-aukkoihin - ja Suomen asemaan tartuntojen tilanteessa.
Microsoftin tietoturvaraportit ovat ladattavissa yhtiön nettisivuilta. Microsoft saa internetin tietoturvan tilasta hyvin mielenkiintoista tietoa Windows-käyttäjiltä, jotka ovat asentaneet koneelle Microsoftin Malicious Software Removal Tool -työkalun. Työkalu on Microsoftin mukaan asennettu 450 miljoonaan Windows-koneeseen.
Downloaderit nousivat loppuvuodesta 300 prosenttia
Msrt-työkalu puhdistaa monia haittaohjelmia, mutta yksi ryhmä on ollut valtavassa nousussa. Downloader- ja dropper-tyyppisten haittaohjelmien määrä nousi Microsoftin mukaan 300 prosenttia viime vuoden toisella puoliskolla. Vielä vuonna 2006 tämän tyyppiset haittaohjelmat olivat harvinaisuuksia, mutta nyt niistä on tullut kaksi tai kolme kertaa yleisempiä kuin esimerkiksi perinteisistä troijalaisista, madoista, viruksista tai takaporttiohjelmista.
Downloader-ohjelmien idea on siinä, että kun ohjelman saa kerran koneelle, voivat rikolliset syöttää sen kautta koneelle muitakin haittaohjelmia. Myös perinteiset mainosohjelmat ovat Microsoftin mukaan vielä paha uhka.
Suomi kaikkein puhtaimpia maita
Microsoft kertoo, että eniten haittaohjelmia löytyy kehittyvistä maista. Esimerkiksi Euroopassa tihulaistilanne on pahin Albaniassa, ja Kaukoidässä pahimmat maat ovat Mongolia ja Vietnam.
Suomessa tilanne on paljon parempi. Microsoftin mukaan Suomi ja Itävalta ovat Euroopassa konekannaltaan kaikkein vähiten haittaohjelmista saastuneita maita.
Raportissa paljastui myös mielenkiintoinen tieto turva-aukkoihin liittyen. Julkisesti raportoitujen aukkojen määrä on nimittäin laskenut noin 15 prosenttia.








