Microsoft voittanee Office-standarditaiston
Tänään maanantaina tai viimeistään huomenna pitäisi ratketa virallisesti, tuleeko Microsoftin uudesta Office-formaatista virallinen ISO-standardi. Ennakkolaskelmien mukaan näyttää siltä, että Microsoft saa tahtonsa läpi. Vääntö Office Open Xml - eli ooxml-formaatista on kuitenkin ollut varsin kuumaa useissa maissa.
ISO-standardointi on edennyt siten, että eri maat ilmoittavat kantansa maaliskuun loppuun mennessä. Jotta standardi hyväksyttäisiin, täytyy 87 maan kannoista löytyä vähintään kaksi kolmannesta myönteisiä kantoja. Kieltäviä kantoja ei saa olla enempää kuin neljäsosa.
Maiden äänet lasketaan tänään, ja tuloksen saamisen arvioidaan menevän iltaan tai tiistaiaamuun 1. huhtikuuta.
Läpi menee - mutta miten reilulla pelillä?
Useat tahot ovat tehneet epävirallisia laskelmia, ja niiden mukaan ehdot näyttävät täyttyvän. Microsoftin ooxml-formaatti hyväksyttäisiin näin viralliseksi ISO-standardiksi.
Esimerkiksi kilpailevan odf-formaatin tukija, lakimies Andrew Updegrove julkaisi arvionsa äänten jakautumisesta.
Microsoft on arvioinut, että syksyn 2007 tilanteeseen nähden vain viiden osallistuvan jäsenmaan on muutettava kantansa. Yksi kanta muuttui perjantaina, kun Suomi vaihtoi puoltavaan kantaan.
Samalla on kuitenkin saatu raportteja kovasta ja mahdollisesti jopa epäreilusta väännöstä joissakin maissa. Äänten manipuloinnista on syytetty ainakin Puolassa ja Norjassa.
Jo aiemmin "poliittisen väännön" on valitettu haittaavan normaalia standardointityötä. Microsoft on yrittänyt kiivaasti kerätä ääniä. Esimerkiksi IBM ja avoimen lähdekoodin ryhmittymät ovat monesti yhtä kiivaasti yrittäneet kampittaa ooxml:n standardointia. Konsensusta standardin taakse ei ole ollut näköpiirissäkään.
ISO:lla on väliä
Ooxml on jo Ecma-standardi. Kansainvälisesti selvästi merkittävämpi ISO olisi kuitenkin tärkeä tekijä Microsoftin ooxml:n hyväksymiselle, varsinkin julkisen sektorin puolella. Joissakin maissa on jopa vaadittu, että vain ISO-standardin saaneet asiakirjat tulee hyväksyä sähköisessä asioinnissa.
Jotkin julkiset organisaatiot ovat halunneet käyttää Openofficen odf-formaattia virallisena asiakirjamuotona juuri sen avoimuuden vuoksi. Jos ooxml saa ISO-standardin aseman, on sitä vaikea sivuuttaa suljettuna muotona.








