Microsoft yrittää Xbox-vastaiskua Japanissa

Analyytikot: konsoli jää Wiin jalkoihin
Microsoft yrittää Xbox-vastaiskua Japanissa

Microsoft yrittää parantaa asemiaan Japanin pelimarkkinoilla edullisella Xbox 360 Arcade -konsolilla. Muualla maailmassa hyvin menestynyt Xbox 360 ei ole myynyt Japanissa yhtiön odotusten mukaan.

Microsoft julkaisi Xbox 360:n Japanissa jo joulukuussa 2005. Konsolin myynti on kuitenkin jäänyt pahasti jälkeen Nintendon Wiin ja jopa Sonyn Playstation 3:n luvuista. Yhtiö yrittää nyt parantaa tilannetta julkaisemalla Japanissa uuden edullisen version konsolistaan. Xbox 360 Arcade julkaistiin Japanissa eilen 27 800 jenin (175 euroa) hintaan. Suomessa sama Arcade-malli maksaa noin 280 euroa.

Xbox 360 Arcadessa ei toimiteta mukana kiintolevyä, mikä estää musiikin ja videoiden lataamiseen konsolille. Toisin kuin Microsoft aiemmassa Xbox 360 Core-halpaversiossa, Arcaden peliohjain on langaton. Mukana tulee lisäksi 256 megatavun muistikortti pelitallennuksia varten, sekä viisi ilmaista arcade-peliä.

Konsolissa on myös hdmi-liitäntä taulutelevisioita varten. Suomessa Arcade-malli on ollut myynnissä viime vuoden loppupuolelta saakka.

Kulovalkean tavoin leviävien huhujen mukaan Microsoft suunnittelisi noin 50 euron hinnanlaskua kaikille Xbox 360 -konsoleille. Analyytikoiden mukaan konsolin halpa julkaisuhinta Japanissa on vanha ennusmerkki hinnanlaskulle myös Euroopassa. Asiantuntijat arvelevat myös, ettei Microsoft pysty edullisellakaan versiolla kamppailemaan Nintendon Wiin ylivoimaisia myyntilukuja vastaan.

Tagit: PS3, Wii, Xbox
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös