Microsoft zoomaa rajattomasti avaruuteen
Microsoft on julkistanut odotetun uuden palvelunsa. Worldwide Telescope sai runsaasti etukäteishuomiota, kun tunnettu bloggari kertoi Microsoftin palvelun saaneen hänet kyyneliin. Nyt palvelu on paljastunut eräänlaiseksi netin avaruusteleskoopiksi, jolla kuka tahansa voi lähteä Star Trek -maiselle matkalle avaruuden syvyyksiin.
Worldwide Telescope on samantapainen palvelu kuin Google Earthin Sky-osio, mutta paljon laajempana versiona. Maan pinnan sijasta katselukulma vaihtuukin taivaalle, ja kuka tahansa voi katsella netin kautta melkeinpä mitä tahansa avaruuden osaa.
Teoriassa loputtomasti avaruuden ihmeitä
Palvelun ehdottomasti suurin houkutus on zoomaus. Käyttäjät voivat tarkentaa kuvaa yhä kauemmas avaruuteen, ja löytää sieltä yhä mahtavampia maailmankaikkeuden ihmeitä. Periaatteessa avaruuden kauneutta voi etsiä miljardien valovuosien päähän.
Tarkkuutta rajoittaa ainoastaan aineiston määrä. Microsoft kertoo lisänneensä palveluun valtavasti teleskoopeilla otettua kuvamateriaalia avaruudesta, mutta aineiston laajuus paljastuu vasta julkistuksen aikaan. Palvelun arvioidaan olevan erittäin hyödyllinen myös tiedeyhteisölle.
Tässä vaiheessa käytössä on vasta esittelysivusto. Varsinainen palvelu avautuu myöhemmin keväällä.








