Microsoftilla yllätykselliset johdon vaihtoviikot
Microsoftin tulevaksi pääjohtajaksikin epäilty Jeff Raikes jättää yhtiön, samoin kuin kolme muuta merkittävää huippujohtajaa. Microsoft yllättää myös sillä, että Officen ja muiden yrityssovellusten johtoon palkataan ulkopuolinen, entinen kilpailijan toimitusjohtaja.
Jeff Raikes (kuvassa), 49, on yksi Microsoftin arvostetuimmista johtajista. Hän aloitti uransa silloin vielä pienessä sadan hengen Microsoftissa vuonna 1981.
Raikes on johtanut Microsoftin Office-valloitusta, joka on ollut merkittävässä osassa Microsoftin nousussa nykyiseen asemaansa. Officea käyttää puolisen miljardia ihmistä ja Microsoftilla on noin 70 000 työntekijää. Tällä hetkellä Raikesin vastuulla on Microsoftin koko yritysohjelmistojen valikoima.
Johtajakato iskee, ulkopuolinen Raikesin tilalle
Huippujohdossa tuulee Microsoftilla muutenkin. Microsoftin perustaja Bill Gates jättää yhtiön kesällä. Strategiajohtaja Charles Fitzgerald on myös irtisanoutunut, samoin kuin Microsoftin yrityskaupoista vastannut Bruce Jaffe.
Johtajakato voi olla osasyynä siihen, että Microsoft palkkaa terävimpään johtoonsa harvinaisesti ulkopuolisen henkilön. Raikesin paikan ottaa Stephen Elop, 44. Elop tulee Juniper Networks -yhtiöstä, mutta hänet muistetaan parhaiten Adoben huippujohdosta ja Macromedian pääjohtajana. Näissä asemissa Elop on ollut osallisena tiukoissa väännöissä Microsoftia vastaan.
Jeff Raikes jättää Microsoftin lopullisesti vasta syksyllä.








