Microsoftilta ensitietoja Visual Studio 2010:stä

Seuraavassa kehitystyökalussa uudistuksia erityisesti tiimityöhön
Microsoftilta ensitietoja Visual Studio 2010:stä

Ohjelmistokehitys on muuttunut suurilta osin tiimityöksi, ja yksittäisen kehittäjän työpanoksen suhteellinen merkitys pienenee. Seuraavassa Microsoftin kehitysympäristössä panostetaankin erityisesti tiimityöhön. Microsoft on kertonut myös muista Visual Studio 2010:n kehityssuunnista.

Visual Studio 2008 julkaistiin marraskuussa 2007, eikä seuraajalle ole annettu vielä tarkkaa aikataulua. Yleisesti Microsoftin kehittäjätuotteet ovat uudistuneet 2–3 vuoden välein, minkä perusteella uutta Visual Studiota voisi odotella ensi vuoden tai vuoden 2010 lopussa.

"Vauhdilla on menty. Merkittävä osa kehittäjistä on siirtynyt Visual Studio 2008:aan", sanoo Visual Studion tuotepäällikkö Matti Antila Suomen Microsoftista.

Tarkkaa osuutta ei kerrota, mutta se on kuitenkin vielä alle puolet käyttäjistä.

Visual Studio 2010 tuo isoja uudistuksia kehitysympäristön arkkitehtuuriin, esimerkiksi uml-tukeen (unified modeling language). Toinen pääkohta on liiketoiminnan vaatimusten parempi hallinta. Lisäksi laadun varmistukseen ja testaukseen luvataan kehittyneempiä työkaluja.

Elinkaaret haltuun

"Haluamme puskea eteenpäin ohjelmistojen elinkaaren hallintaa. Projekteissa on aiempaa enemmän ihmisiä mukana, ja hankkeiden haastavuus kasvaa. Yksittäisen kehittäjän tuottavuuden merkitys laskee", pohtii Antila ohjelmistokehityksen suuntaa yrityksissä. Visual Studiossa tämä näkyy siinä, että uudistuksia tulee erityisesti Team System -julkaisuihin.

Microsoftin mukaan noin puolet maailman ammattimaisista sovelluskehittäjistä käyttäisi Visual Studiota ensisijaisena kehitysympäristönään. Matti Antilan mukaan osuus on suunnilleen sama Suomessakin.

Visual Studio 2010:stä on kerrottu lisää kehittäjien näkökulmasta MSDN:n yhteisösivusto Channel 9:ssä, jossa on julkaistu uusia Visual Studio -aiheisia videoita.

Enemmän uutta tietoa on luvassa lokakuun lopussa pidettävillä PDC-messuilla USA:ssa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös