Microsoftilta ilmaiset kehitystyökalut Suomenkin opiskelijoille
Microsoftin perustaja Bill Gates on esitellyt yhtiön uuden Dreamspark-hankkeen, jossa opiskelijoille annetaan ilmaiseksi Microsoftin sovelluskehityksen työkalut. Hanke on kädenojennus opiskelijoille, mutta myös vastaisku avoimille työkaluille, jotka johdattavat opiskelijoita esimerkiksi Linux-ohjelmointiin. Hanke käynnistyy kymmenessä maassa, joista Suomi on yksi.
Microsoftin mukaan Dreamsparkin tavoite on auttaa opiskelijoita, joille mikä tahansa ohjelmistokustannus on haaste. Opiskelijoiden on vaikea hankkia sovelluskehityksen kaupallisia työkaluja omaan käyttöönsä, sillä ohjelmien hinnat ovat varsin kalliita.
Ilmaiset sovelluskehittimet ja Xbox-työkaluja
Microsoft tarjoaa opiskelijoille esimerkiksi Visual Studio - ja Expression Studio -työkaluja. Mukana on myös kehitystyökaluja, joilla voi kehittää pelejä Xbox 360 -pelikonsolille. Pakettiin kuuluvat myös Windows Server -ohjelmisto ja Sql Server -tietokantaohjelmisto.
Microsoft kertoo, että ohjelma polkaistaan heti käyntiin Pohjois-Amerikassa ja lisäksi Länsi-Euroopassa ja Kiinassa. Aluksi mukaan tulee kymmenen maata, joiden joukossa on myös Ruotsi ja Suomi.
Tulevaisuudessa hanke pyritään laajentamaan koko maailmaan, jolloin sen piiriin tulisi mahdollisesti jopa miljardi ihmistä.








