Microsoftin monopolitarkkailu pitenee vuosilla

Windowsin protokollat taas kiistan ytimessä
Microsoftin monopolitarkkailu pitenee vuosilla

Oikeusistuin on pidentänyt vähintään kahdella vuodella Microsoftin erityistä tarkkailuaikaa, joka säädettiin monopolioikeudenkäynnissä vuonna 2002. Jakso loppui viime vuoden lopulla, ja osavaltiot olisivat halunneet jopa viiden vuoden jatkoja. Tuomarin perustelujen mukaan Microsoft voi syyttää jatkosta vain itseään.

Tuomari Colleen Kollar-Kotelly suostui jatkamaan tarkkailuaikaa kahdella vuodella, mutta hän totesi, että sitä voidaan jatkaa tarpeen mukaan edelleen. Tuomari sanoo, ettei kyseessä ole mikään rangaistus Microsoftia vastaan vaan jatkolle on luonnollinen peruste.

Microsoft hidasteli Windowsin protokollien avaamisessa

Tarkkailuajan jatkoa perusteltiin sillä, että Microsoftin hanke Windowsin protokollien avaamisesta kilpailijoiden käyttöön on myöhästynyt pahasti. Siksi ei ole vielä mahdollista todeta, että Microsoft on noudattanut kaikkia vuoden 2002 sopimuksessa (consent decree) velvoitettuja toimia. Kahden vuoden jatko antaa aikaa seurata Microsoftin toimia tässä suhteessa.

Microsoft kiisteli vuosia myös Euroopan Unionin kanssa Windowsin protokollien avaamisesta. EU:n mielestä protokollien lisenssiehdot olivat kohtuuttomia ja mukana tuleva dokumentaatio kelvotonta. Nyt asiasta on päästy sopuun. Esimerkiksi Linux-järjestelmissä käytetty verkko-ohjelma Samba on lisensoinut Windows-protokollat Microsoftilta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös