Microsoftin tietoturvapaketti päivitysongelmissa
Microsoftin Onecare-tietoturvapaketti, joka kilpailee suoraan esimerkiksi F-Securen ja Nortonin turvapakettien kanssa, on joutunut vaikeiden päivitysongelmien riivaamaksi. Microsoft on kehittänyt pakettiin merkittäviä uusia ominaisuuksia, mutta käyttäjille päivitykset ovat monesti merkinneet kuukausien kestoisia ikäviä konemurheita.
Ongelmista kerrotaan Microsoftin omilla käyttäjäpalstoilla ja netin blogeissa. Ongelmat alkoivat siitä kun Microsoft alkoi päivittää uutta 2.0-versiota Onecare-paketista automaattisesti käyttäjille. Päivitykset aloitettiin marraskuun lopulla, ja pikku hiljaa käyttäjiä on automaattisesti siirretty uuteen versioon.
Kahden kuukauden ongelmat vähintään tuhansille
Mutta monilla käyttäjillä päivitys on aiheuttanut ongelmia. Pahimpien joukkoon kuulu se, että turvaohjelma ei enää automaattisesti käynnistykään, kun tietokone laitetaan päälle. Näin kone voi jäädä haavoittuvaan tilaan.
Microsoft kommentoi ongelmia uutispalvelu Cnetille kertoen, että murheet vaivaavat noin yhtä prosenttia asennuskannasta. Tämäkin merkitsisi ainakin tuhansia käyttäjiä. Microsoft kertoo yrittävänsä ratkaista ongelmat mahdollisimman pian.
Suunnitelmissa on julkaista tammikuun lopussa päivitys, joka poistaisi Onecare 2.0:ssa havaitut ongelmat. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että monet käyttäjät joutuvat elämään viallisen turvaohjelmiston kanssa kaksi kuukautta.
Mielenkiintoisia uusia ominaisuuksia
Päivitysongelmien toinen puoli on se, että Microsoft on lisännyt Onecare-turvapaketin 2.0-versioon mielenkiintoisia uusia ominaisuuksia. Jos kotona on useita tietokoneita, Onecare osaa esimerkiksi automaattisesti jakaa tulostimia muille talouden tietokoneille.
Pakettiin on myös lisätty kodin Onecare-koneiden keskitetty varmuuskopiointi. Nämä molemmat ovat ominaisuuksia, joiden rakentaminen perinteisten turvaohjelmien kanssa on ollut hankalaa.








