Microsoftin Yahoo-valloitus kaatui lopullisesti

33 miljardia euroa ei riittänyt
Microsoftin Yahoo-valloitus kaatui lopullisesti

Yahoo on virallisesti torjunut Microsoftin viimeisimmän noin 33 miljardin euron tarjouksen, ja samoin Microsoft on perunut tarjouksensa. Yahoon suuromistajat ja johto pitivät Microsoftin ostotarjousta alkujaankin vihamielisenä ja aloittivat kumppanuusjärjestelyt Microsoftin perivihollisen Googlen kanssa. Yahoo ei hyväksynyt Microsoftin korotettua tarjousta.

Microsoft korotti tarjoustaan viidellä miljardilla dollarilla (noin 3,2 miljardilla eurolla), mutta tämä ei riittänyt Yahoolle. Microsoft tarjosi Yahoosta lopulta noin 33 dollaria osaketta kohden, mutta Yahoon omistajat eivät pitäneet tätä riittävänä. Microsoft tulkitsee, että sen olisi pitänyt maksaa 38 dollaria osakkeelta tai enemmän eli noin 54 miljardia dollaria (noin 35 miljardia euroa), eikä taipunut näin korkealle.

"Prosessin alusta lähtien itsenäisen hallituksemme ja johtomme ovat uskoneet vankasti, ettei Microsoftin tarjous ollut riittävän arvokas yrityksellemme ja olemme tyytyväisiä, että niin monet osakkeenomistajat ovat olleet samaa mieltä. Yahoo on kannattava, kasvava ja toteuttaa hyvin strategista suunnitelmaansa hyödyntää suhteellisen nuoren online-mainosmarkkinan suuret mahdollisuudet", sanoo Yahoon toinen perustajista ja pääjohtaja Jerry Yang tiedotteessa.

It- ja talouselämän jymyuutinen oli päivittäinen puheenaihe erityisesti Yhdysvalloissa tammikuun lopusta alkaen Microsoftin julkistettua noin 46 miljardin dollarin tarjouksensa. Kolmen kuukauden väännön jälkeen sekä Microsoft että Yahoo vakuuttavat uskoaan internetbisnestensä kasvuun.

Microsoft on julkaissut netissä pääjohtaja Steve Ballmerin nimellä allekirjoitetun kirjeen Jerry Yangille, jossa hän arvostelee yhtiön aikeita liittoutua läheisesti Googlen kanssa.

Tagit: Microsoft, Yahoo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös