Microsoftin yhteiskuntalobbaaja palaa EU-tehtävistä

Max Mickelsson jälleen tietoyhteiskuntasuhdejohtajaksi
Microsoftin yhteiskuntalobbaaja palaa EU-tehtävistä

Suomen Microsoftin yhteiskuntasuhteiden johtaja on vaihtunut tiheään tahtiin, ja johtajat ovat siirtyneet ohjelmistoyhtiön ja valtion palkkalistoilta toiselle. VTM Max Mickelsson palaa Suomen Microsoftin johtoryhmään ohjelmistoyhtiön EMEA-alueen pääkonttorista.

Mickelssonin edeltäjä Mikko Alkio vaihtoi lyhyen pestinsä jälkeen uuden työ- ja elinkeinoministeriön valtiosihteeriksi. Häntä ennen tehtävää hoiti Mickelsson edellisen kerran, kunnes hän vaihtoi EMEA-tason organisaatioon.

Max Mickelsson kertoo, että Lontoon toimipisteestä käsin hän on hoitanut Microsoftin Euroopan tason yhteiskuntasuhteita erityisesti Brysselissä.

Suomeen palaamisessa Mickelssonia houkuttelevat monet seikat.

"Ensinnäkin Suomessa tapahtuu tietoyhteiskuntakehityksen alueella asioita muun muassa koulutusteknologian alueella, joita ei koeta vielä muualla. Myös hallitus edistää innovaatioiden kehitystä. Monista Suomessa tehtävistä asioista tulee ’best practice’ (paras käytäntö) muualla", hän toteaa.

Mickelsson kertoo myös Suomessa pääsevänsä osaksi johtoryhmää ja lähemmäs ohjelmistoyhtiön bisnestä kuin Brysselin tehtävissä.

Max Mickelsson aloittaa Suomessa huhtikuun alussa, ja kesään asti hän hoitaa myös Brysselin tehtäviään osa-aikaisesti.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös