Miljoonan euron teknologiapalkinnon finalistit televisiossa
Maailman suurimman teknologiapalkinnon, suomalaisen Millennium-palkinnon finalistit julkistettiin äskettäin. Ehdolla on digitaalista virheenkorjausta, dna-sormenjäljen tunnistusta ja tietoverkkojen entistä nopeampaa tiedonsiirtoa. Yle esittelee ehdokkaat tänään tv:ssä.
Ranskalainen professori Emmanuel Desurvire, ja hänen työryhmäänsä kuuluvat Randy Giles ja brittiläinen David N. Payne, kehittivät optisen vahvistimen, jollaista hyödynnetään nopeassa tiedonsiirrossa valokuituverkoissa.
Brittiläinen Alec Jeffreys on kehittänyt niin sanotun dna-sormenjäljen tutkimusmenetelmän, joka on tehostanut rikostutkintaa perimätiedon avulla. Jeffreysin keksinnön myötä monet maat ovat myös perustaneet kansalaisten dna-tietopankkeja rikosten ja terrorismin torjunnan nimissä.
Andrew J. Viterbi puolestaan on amerikkalainen, joka on kehittänyt omalla nimellään tunnettua virheenkorjauksen algoritmiä, ja osaamista on hyödynnetty langattoman tiedonsiirron kehityksessä.
Amerikkalainen Robert Langer taas tunnetaan MIT:n yliopiston opettajana ja arvostettuna lääkeaineiden ja biolääketieteen asiantuntijana.
Finalistit esittelyssä tänään
Vuoden 2008 Millennium-palkinnon voittaja julkistetaan kesäkuussa. Palkinnon myöntää Tekniikan akatemia -säätiö.
Yle Teema -kanava esittelee finalistit tänään klo 20:30 alkavassa ohjelmassaan "Miljoonan euron Millennium". Ohjelma on jälkikäteen katsottavissa Yle Areenalla.
Aiemmat Millennium-palkinnot myönnettiin viimeksi vuonna 2006 led-valoja kehittäneelle Shuji Nakamuralle ja ensimmäisen kerran vuona 2004 www:n kehittäjänä pidetylle Tim Berners-Leelle.
Millennium-palkinto eroaa esimerkiksi arvostetusta ja tunnetusta Nobelista siinä, ettei kyseessä ole perustutkimuksen tiedepalkinto, vaan tunnustus käytännön teknologian innovaatiolle.








