Millennium-miljoonan noutajat Suomessa

Palkittavien järjestys selviää keskiviikkona
Millennium-miljoonan noutajat Suomessa

Teknologiapalkinto Millenniumin kuusi finalistia kohtasivat tänään Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Pääpalkinnon voittaja selviää keskiviikkona Finlandia-talossa järjestettävässä palkintoseremoniassa. Palkinnon jakaa tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Maailman suurimmasta teknologiapalkinnosta kilpailee vuonna 2008 neljä innovaatiota. Vuoden 2008 Millennium-teknologiapalkinnon kokonaissumma on 1,15 miljoonaa euroa. Siitä voittajan osuus on 800 000 euroa, muut finalisti-innovaatiot palkitaan 115 000 eurolla.

Millennium-teknologiapalkinnon jakotilaisuutta voi seurata suorana televisiolähetyksenä Yleisradion TV 1 -kanavalla sekä Yle Areena -verkkopalvelussa keskiviikkona 11.6 klo 15.35 alkaen.

Vuoden 2008 finalistit

Alec Jeffreysin kehittämä DNA-sormenjälkitekniikka on mullistanut rikosteknisen tutkimuksen ja menetelmät sukulaisuussuhteiden toteamiseksi. Innovaation avulla voidaan todeta rikosepäiltyjen syyllisyys tai syyttömyys, selvittää ihmisten sukulaisuussuhteet ja tunnistaa onnettomuuksien uhrit.

Robert Langer on kehittänyt polymeerimateriaaleja ja teknologioita, joilla lääkkeitä voi annostella tarkasti sairaaseen kudokseen ja säädellä lääkeaineiden vapautumista. Langerin polymeerimateriaalien tutkimus on myös viitoittanut tietä uusien biomateriaalien kehitystyölle. Niiden avulla voidaan nykyisin kasvattaa muun muassa keinoihoa, tulevaisuudessa ehkä kokonaisia elimiä.

Andrew Viterbin innovaatiota, Viterbi-algoritmia, käytetään langattomien digitaalisten viestintävälineiden virheenkorjausmenetelmänä. Viterbi-dekooderi on tärkeä komponentti käytännössä maailman kaikissa kännyköissä. Sen avulla puhelinverkon tehokkuus paranee ja puhelinliikenteen kustannukset alenevat.

Neljäs finalisti-innovaatio on Emmanuel Desurviren, Randy Gilesin ja David Paynen kehittämä valokaapeliverkon optinen vahvistin (EDFA, erbium-doped fiber amplifier), joka on moninkertaistanut globaalin tietoverkon välityskyvyn. Optisten vahvistimien avulla tietoliikennettä välittävät valokaapelit voivat olla rajattoman pitkiä ja optinen tietoverkko on voitu rakentaa maailman kaikille kolkille.
(Prosessori)

Tagit: Millennium
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös