Mini-pc:t valloittavat maailman

Ennustuksissa hurjia kasvulukuja
Mini-pc:t valloittavat maailman

Pc-valmistajat ovat kenties olleet väärässä, kun ne ovat uskoneet ihmisten haluavan aina vain tehokkaampia ja monipuolisempia koneita. Minikannettavien voittokulku osoittaa, että kevyemmilläkin eväillä voi menestyä. Gartner-tutkimuslaitos uskoo, että maailmalla myydään tänä vuonna yli viisi miljoonaa miniläppäriä, viiden vuoden kuluttua ehkä jo kymmenkertainen määrä.

Miniläppäreissä on useita ostajiin vetoavia piirteitä: "Ne ovat pienikokoisia, kevyitä, edullisia, helppokäyttöisiä ja niillä selviää perustehtävistä aivan hyvin", Gartnerin tutkimusjohtaja George Shiffler luettelee.

Hän mainitsee, että ostajakunnassa ovat edustettuina niin ensimmäistä tietokonettaan hankkivat kuin kakkos- tai kolmoskonettakin hankkivia kokeneita pc-käyttäjiä.

Rohkeasti kuluttajille

Gartner neuvoo pc-valmistajia suuntaamaan miniläppäreitä rohkeasti kuluttajille, vaikka koko laiteryhmä alun perin luotiin etenkin kehitysmaiden koululaisia varten. Kuluttajamarkkinoiden arvellaan ennen pitkää kattavan 70 prosenttia miniläppärien myynnistä.

Kuluttajien tavoittamiseen ei riitä pelkkä laitteiden tekeminen, valmistajien on mietittävä myös, kuinka ne tuodaan kuluttajan ulottuville. "Perinteisten tietokonemyyntipaikkojen lisäksi kannattaa harkita myyntiä esimerkiksi operaattoreiden ja pienelektroniikkaa myyvien kauppojen kautta", Shiffler vinkkaa.

Miniläppärien ei uskota vielä pariin vuoteen nakertavan peruskannettavien asemaa, koska erot niin toiminnallisuudessa kuin suorituskyvyssäkin ovat merkittävät.

Ensi vuosikymmenellä Gartner ennustaa niiden alkavan syödä peruskannettavia pois markkinoilta. Ennuste vuoteen 2011 mennessä on 50 miljoonaa minikannettavaa.

Tagit: Asus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös