Ministeri Lindén torjuu sensuurikeskustelun

Kyse on lasten ja nuorten suojelemisesta
Ministeri Lindén torjuu sensuurikeskustelun

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) ei sulata julkisuudessa käytävää sensuurikeskustelua. Hänen mielestään sananvapaudesta ei pidä puhua asiassa, jossa on kysen lasten ja nuorten suojelemisesta.

Viestintäministeri ilmoittaa kummeksuvansa lapsipornon levittämisestä käytävän keskustelun sävyä.

"Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena. Kyseessä on törkeä rikos, johon suhtautumisessa pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin vastaavan materiaalin jakamiseen esimerkiksi painotuotteina", sanoo Lindén tiedotteessaan.

Poliitikot eivät halua Suomessa keskustella poliisin suodatustoimista. Tietokone-lehti yritti kysyä sisäministeri Anne Holmlundin (kok) mielipidettä viikonlopusta lähtien, mutta kommenttia ei ole herunut.

Helsingin Sanomat kertoi eilen, että eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty poliisin toimista parisenkymmentä kantelua ja asiaa selvitetään. Tietokone-lehti kertoi viime viikolla ensimmäisistä kanteluista, joita meni myös Oikeuskanslerinvirastoon.

Kanteluiden mukaan poliisi suodattaa myös laillisia sivuja, eikä perustele päätöksiään. Apulaisoikeusasiamies Jukka Linstedtille kanneltiin myös sananvapauden rajoittamisesta, kun nettiaktivisti Matti Nikin lapsiporno.info-sivut joutuivat sensuurilistalle.

Mediafoorumi selvittää lastensuojelun keinoja

Ministeri Lindén on nyt asettanut mediafoorumin, jonka tehtävä on etsiä ja ehdottaa keinoja haitallisiin sisältöihin puuttumiseksi ja niiden levittämisen estämiseksi. Vuoteen 2010 asti jatkuvan foorumin jäseniä ovat esimerkiksi lastensuojelujärjestöt, tiedotusvälineet ja viestinnän alan asiantuntijat, vielä tarkemmin nimeämättä.

Ministeriön mukaan asiantuntijaryhmän tehtävä on arvioida internetin ja median vaikutusta lasten ja nuorten arkeen sekä käyttäytymismalleihin. Lisäksi medialukutaitoa tarkastellaan.

Ryhmän on määrä esittää toimia internetin ja median vastuullisen käytön edistämiseksi. Lakimuutoksetkin voivat tulla kyseeseen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös