Ministeriö: Fiksuhuuto-toimintaan voidaan yhä puuttua
Fiksuhuuto houkuttelee arvokkailla tuotteilla, joita voi huutaa näennäisen halvalla. Rahaa kuitenkin palaa, kun korotukset tapahtuvat sentti kerrallaan.
Niin sanottua "senttihuutokauppaa" tarjoavassa Fiksuhuuto.fi:ssä ihmetellään väitteitä maanpaosta. Yritys kertoo toimineensa Englannista käsin jo noin kuukauden ajan, ennen kuin poliisitutkinta tuli julkisuuteen. Sisäministeriössä uskotaan, että viranomaiset voivat yhä puuttua toimintaan Suomessa.
Sisäministeriön tekemästä tutkintapyynnöstä poliisille kertoi Aamulehti tänään.
Yrityksen toimitusjohtaja Tuomo Siurua kertoo Tietokone-lehdelle, että yritys on toiminut Englannista käsin kauan ennen kuin mitään epäilyjä tai poliisitutkintaa tuli julki tiedotusvälineissä. "Sijoittajien näkökulmasta on fiksumpaa toimia näin. Kaikki ovat luulleet, että olemme suomalainen yritys. Sisäministeriön Laiho ei ole ottanut asioista selvää", toteaa Siurua.
Siurua sanoo, että "Suomen parhaimmat lakitoimistot" ovat selvittäneet toiminnan laillisuuden, ja ihmettelee ministeriön käyvän päälle "ilman konkreettista tarttumapintaa."
Siuruan mukaan Fiksuhuuto.fi on saanut luvat toiminnalleen 15 maassa. Englannissa ja Ruotsissa nimi on tiettävästi Bidleaders. Siurua ei halua luetella maita ja paikallisten palveluiden nimiä, vaan sanoo epäilevänsä kopioijien seuraavan perässä. Useita suomalaisiakin senttihuutokauppoja on avattu nopeaan tahtiin.
Palvelun idea on se, että lähettämällä 1,90 euron arvoisia "huutoja" voi korottaa tarjoustaan sentillä. Lopulta viimeisen korotuksen tehnyt "huutaja" voi saada tuotteen huomattavan edullisesti. Tuotteen saa se, jonka senttikorotus jää viimeiseksi. Esimerkiksi tätä kirjoittaessa noin 14 000 euron arvoiseksi ilmoitetun moottoripyörän viimeisin hinta on 144,56 euroa. Laskuri alkaa alusta, kun joku korottaa edes sentillä.
Siuruan mukaan puheet poliisitutkinnasta eivät ole pelottaneet asiakkaita pois. "Voisin antaa suuret kiitokset Jouni Laiholle. On hyvä, että asia tutkitaan. Pidän mahtavana juttuna myös sitä, että tämä (julkisuus) tuo asiakkaita, tietoisuutta ja kaikkea muuta."
Sivusto avautui tammikuussa, ja liiketoiminta toimii osin Maltalta käsin. Siellä lainsäädäntö ei rajoita tällaista toimintaa yhtä tiukasti kuin useimmissa EU-maissa.
Ministeriö ei luovuta taistelua
Sisäministeriön arpajaisyksikön yksikön päällikkö, hallitusneuvos Jouni Laiho kertoo Tietokone-lehdelle, että Fiksuhuuto näyttää täyttävän kolme olennaista kriteeriä, joiden mukaan osallistuminen voidaan katsoa arpajaisiksi eikä kaupanteoksi.
Kriteerit ovat Laihon mukaan osallistumisen vastikkeellisuus, sattumanvaraisuus ja se, että onnekas voittaja saa rahanarvoisen edun.
"Tutkintapyynnön syy on se, että tässä ei näytä olevan kyse tavarakaupasta, vaan ostomahdollisuuden ostamisesta. Ostomahdollisuuden hinta on 1,90 euroa, ja se on ikään kuin arpa", toteaa Laiho.
Hänen mukaansa huudoilla rahallista hyötyä saaneet voivat joutua pulittamaan lisäverot tuloveron muodossa, jos toiminta tuomitaan arpajaislain perusteella laittomaksi arpajaiseksi. Asiasta on vasta käynnistynyt poliisin esitutkinta. Verotettava hyöty olisi silloin osallistumismaksun ja käyvän arvon erotus.
Jouni Laiho uskoo, että viranomaiset voivat puuttua Fiksuhuuto.fi:n toimintaan edelleen.
"Niin kauan kun toimintaa on fyysisesti Suomessa, siihen voivat viranomaiset puuttua."
Fiksuhuuto saa tavarat suomalaisilta tavarantoimittajilta, ja lähettelee niitä onnekkaille huutajille.








