Mobiilidata on kovassa kasvussa Suomessa

TKK:n ja operaattoreiden tutkimus
Mobiilidata on kovassa kasvussa Suomessa

Lähes joka viidennellä kännykkäliittymällä käytettiin viime syksynä mobiilidataa säännöllisesti 1–2 viikon aikana, kertoo kännykkäoperaattoreiden ja Teknillisen korkeakoulun mittaustutkimus. Mittaus osoitti, että tietoa siirrettiin jo lähes 11-kertaisesti edellisvuoteen nähden. Koko vuoden liikenne saattoi ylittää jo petatavun määrän.

TKK:n tutkimus ei kuitenkaan todista sitä, että datapalveluiden käyttö juuri perus- tai kalliimmilla älypuhelimilla olisi erityisen vilkasta, sillä 92 prosenttia liikenteestä on tuotettu pc-koneilla. Tämä sisältää pc-koneiden oheislaitteina toimivat usb-modeemit, kannettavien sisäänrakennetut 3g-yhteydet ja kännykät tietokoneiden modeemina.

Kännykkä- ja pc-käytöissä eroja

Edellis- ja viime vuonna pc-käytön osuus oli vasta reilun 70 prosentin tasolla. Viime vuonna kiinteähintaiset datapaketit lähtivät voimakkaaseen kasvuun, mikä näkyy mittauksissa lisääntyneenä tiedonsiirron määrinä pc-käyttäjillä.

Mobiilidatan käyttö on kutienkin aiempaa tavallisempaa. Syksyllä 2006 säännöllistä käyttöä oli vasta 10,7 prosentilla liittymistä, ja viime syksynä jo 16,9 prosentilla.

Tulokset antavat myös operaattoreille ja mediayhtiöille vihjeitä siitä, miten mobiilidataa käytetään erilaisilla päätelaitteilla. Liikenne Symbian-kännyköillä jakautui lähes kokonaan web-selaimen (79 prosenttia) ja sähköpostin (10 prosenttia) kesken, kun taas pc-käyttäjillä web-liikenne muodosti vain 35 prosenttia ja sähköposti prosentin kaikesta datamäärästä.

Perinteinen mediasisältö vahvoilla

Myös käyttöajoissa havaittiin eroja. Kännyköillä käyttöpiikki osui aikavälille seitsemästä kymmeneen aamulla, kun taas pc:llä käyttö oli vilkkaimmillaan kuudesta yhdeksään illalla.

Haetussa web-sisällössä eniten kiinnostivat isojen mediayhtiöiden palvelut, jotka kahmaisivat selvästi isoimman 16 prosentin siivun liikenteestä. Suosituimpia olivat MTV3:n ja Iltalehden palvelut. Sosiaalisen median sivustot ja aikuisviihde eli porno kiinnostivat yhtä paljon, molemmat reilut kuusi prosenttia. Kaiken kaikkiaan kotimaisten yhtiöiden tarjonta oli sisällön määrässä laskettuna kärjessä.

Kokonaisdatamäärästä ei ole vielä tietoa. Tilastokeskuksen mukaan mobiilidatan määrä vuonna 2006 oli noin 100 teratavua. TKK:n mittauksissa liikennemäärän havaittiin kasvaneen lähes 11-kertaisesti. Jos tilanne on sama koko vuoden osalta, datan määrä on noussut Suomessa viime vuonna ensimmäistä kertaa yli 1000 teratavun eli reiluun petatavuun.

Kasvu tuli tutkijoiden mukaan suurilta osin pc-käytön lisääntymisestä, mutta myös Symbian-puhelimilla internetkäyttö noin kolminkertaistui siirretyn datan määrän perusteella.

Operaattoreiden ja TKK:n mittauksessa oli syksyllä 2007 yli neljä miljoonaa DNA:n, Elisan ja Teliasoneran liittymää, mutta ei kuitenkaan Saunalahti- ja Tele Finland -liittymiä. Tutkijat arvioivat mittauksen kattaneen 80–90 prosenttia kaikesta mobiilidatasta mittausaikana. Tutkimuksen kumppaneita ovat operaattoreiden lisäksi Nokia, Tekes sekä liikenne- ja viestintäministeriö (LVM).

Tulokset ovat netissä luettavissa tutkimusraportissa (pdf) ja tutkimuksen nettisivujen kautta. Tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten päätelaitteiden tilannetta, josta Tietokone-lehti kertoi aiemmin tänään.

TKK jatkaa tutkimustyötä vuosina 2008–2009 Momi-tutkimuksessa, jossa selvitetään entistä syvemmin sitä, miten liiketoiminta mobiiliympäristöissä kehittyy.

Mobiilidata on kovassa kasvussa Suomessa
Tagit: Coin, Mobiilidata, TKK
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös