Mobiililaajakaista jo yli 300 000:lla
Mokkulat, Nettitikut ja muut usb-modeemit ovat olleet hittituote. Niillä saa helposti nettiyhteyden kannettavaan pc:hen.
Suomalaiset ovat hankkineet vauhdilla kiinteähintaisia datapaketteja kännykkäliittymiinsä. Viestintäviraston mukaan niin sanottua mobiililaajakaistaa oli kesäkuun lopussa noin 307 000, tuplasti enemmän kuin vuotta aiemmin.
Suomessa on kaikkiaan reilut 1,92 miljoonaa kuluttajien ja yritysten laajakaistaliittymää, ja niistä mobiililaajakaistan osuus on noin 16 prosenttia. Kun päälle lasketaan vielä vajaat 20 000 muuta langatonta liittymää, kuten @450- ja wimax-liittymät, nousee mobiilin ja langattoman laajakaistan osuus 17 prosenttiin.
Valtaosan mobiililaajakaistan hyödystä näyttävät ottavan kuitenkin operaattoreiden ohella usb-liitäntäiset modeemit eli "mokkulat". Jonkin verran on myös myyty kannettavia sisäänrakennetulla nettiyhteydellä. Operaattoreiden ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) viime syksynä tekemän selvityksen mukaan 92 prosenttia mobiilidataliikenteestä syntyi pc-koneilla.
Tänä vuonna mobiililaajakaista saattaa ylittää jo 400 000:n rajan. Elisa arvioi tämän vuoden myynnin yltävän 200-300 tuhannen väliin. Kilpailijat ovat esittäneet samansuuntaisia arvioita.
Elisa näyttää ottaneen mobiililaajakaistassa aggressiivisimman otteen. Se kauppaa Saunalahden palveluna nettiyhteyttä kahdelle päätelaitteelle (multi-sim-palvelun avulla) alkaen 9,80 eurolla kuukaudessa. Tämä tarkoittaa, että nettiyhteyden saa yhdellä kuukausimaksulla kännykkään ja pc:lle.
Kiinteät laajakaistat pääasiassa alle 2 Mbit/s
Kaikista laajakaistaliittymistä noin 1,27 miljoonaa eli 66 prosenttia perustuu dsl-tekniikoihin. Kaapelimodeemiliittymiä on noin 213 000 eli 11 prosenttia.
Yli puolet (54 prosenttia) suomalaisten laajakaistaliittymistä on hitaampia kuin 2 Mbit/s. Nopeimpia 10 Mbit/s tai vielä nopeampia liittymiä on vasta kuusi prosenttia liittymistä.
Toivoa nopeuksien parantumisesta on ainakin kaupungissa, koska Elisa ja Teliasonera ovat vetämässä valokuitua satoihin tuhansiin asuntoihin. Kuituliittymissä nopean yhteyden saa suhteellisesti halvemmalla kuin huoneistokohtaisissa dsl-liittymissä. Lisäksi kaapeli-tv-operaattorit päivittävät verkkojaan uuteen 100 Mbit/s.n tekniikkaan.
Laajakaistan markkinajohtaja on Elisa 34 prosentin osuudellaan. Teliasoneran osuus on noin 29 prosenttia, ja DNA kasvatti osuuttaan kesäkuun loppuun mennessä 14 prosenttiin.








