Mokkuloista tulee valituksia viranomaisille
Mokkulat eli usb-liintäiset modeemit ovat tehneet liikkuvan yhteyden hankkimisesta kannettavalle pc:lle helppoa. Kuluttajat ovat saattaneet kuitenkin pettyä 3g-verkkojen nopeuksiin ja peittoalueisiin.
Kuluttajat ovat pettyneet kannettaville tietokoneille myytäviin usb-modeemeihin eli "mokkuloihin". Operaattorit markkinoivat laitteita ja palveluita megabittien nopeuksilla, vaikka todellisuudessa korkeimmat nopeudet saavutetaan hyvin rajallisilla alueilla.
Kuluttajien valituksista kuluttajaneuvojille ja Viestintävirastoon kertoi ensimmäisenä perjantain Talouselämä-lehti.
Kuluttajat ovat valittaneet mobiililaajakaistan lisäksi kiinteän verkon laajakaistan nopeuksista. Operaattori on saattanut markkinoida esimerkiksi kahdeksan megabitin liittymää, jonka kerrotaan toimivan pääsääntöisesti neljän megabitin nopeudella.
Mobiililaajakaistaa taas on saatettu myydä asiakkaille, joiden kotiseudulla tai mökillä ei voi hyödyntää 3g-nopeuksia, tai edes astetta hitaampaa edge-tekniikkaa. Tavallisilla gprs-yhteyksillä mokkuloiden käyttö on hyvin hidasta. Nopeudet jäävät puhelinmodeemien tasolle alle 50 kilobittiin, ja vasteajat voivat olla sekunteja.
Mobiililaajakaistan peruspalvelua ovat 9-10 euroa kuukaudessa maksavat 384 kbit/s liittymät. Optimistisimmat paketit lupaavat kahden tai Elisa jopa viiden megabitin nopeuksia operaattorista riippuen. Nämä voivat toteutua optimaalisissa olosuhteissa.
Mobiilioperaattorit DNA, Elisa ja Teliasonera kuitenkin lupaavat laajentaa 3g-peittoalueitaan 90 prosenttiin väestöstä loppuvuodeksi. Elisa laajentaa peittoaluettaan perinteisen 2,1 GHz tekniikan lisäksi 900 MHz taajuudella, minkä ansiosta verkkoa on määrä saada myös haja-asutuksen keskelle ja jopa kesämökeille asti.
Kuluttajapalveluissa ei koskaan ole taattua palveluntasoa yrityspalveluiden tapaan, mutta operaattoreiden on silti markkinoinnissaan kerrottava nopeuksien vaihtelemisesta riittävän selvästi. Kuluttajavirastolla ja Viestintävirastolla on ollut myös toista vuotta oikeus valvoa sopimusehtojen kohtuullisuutta.
Suomessa oli vuoden 2007 lopussa Viestintäviraston mukaan noin 150 000 mobiililaajakaistaa. Se määritellään kiinteähintaiseksi 3g-yhteydeksi ilman tiedonsiirtorajoituksia.
Kuluttajavirasto haluaa selvityksiä
Lakimies Paula Hannula Kuluttajavirastosta kertoo Tietokone-lehdelle, että Kuluttajavirasto on pyytänyt operaattoreilta selvitystä siitä, miten mobiililaajakaistaa markkinoidaan, ja annetaanko kuluttajille kaikki olennaiset palveluihin liittyvät tiedot.
Hannulan mukaan valituksia nopeuksista on tullut muun muassa paikallisille kuluttajaneuvojille ja sitä kautta Kuluttajavirastoon, ja jokunen tapaus on käsittelyssä kuluttajariitalautakunnassa. Osa valituksista taas menee suoraan operaattoreille. Sinne kuluttajaneuvojat ensin kehottavatkin olemaan yhteydessä.
Kuluttajavirastossa on joitain kymmeniä kirjallisia valituksia käsittelyssä. Hannulan mukaan tämä määrä ei kerro koko totuutta, koska valituksia tulee montaa kautta. Virastossa ei aina tiedetä, millaisia tapauksia kunnalliset kuluttajaneuvojat setvivät.
"On katsottava, miten valitusten määrät suhtautuvat muista asioista meille tehtyihin valituksiin. Nämä viestintäpalvelut, joita ovat laajakaista-, matkapuhelin- ja maksu-tv-palvelut, ovat jo suurin yksittäinen ryhmä valitusten joukossa", kertoo Hannula.
Hannulan mukaan asiaan palataan mahdollisimman pikaisesti, kun selvitykset operaattoreilta on saatu.








