Motorola harkitsee kännyköiden irrottamista erilleen
Kolmanneksi suurimmaksi kännykkävalmistajaksi pudonnut Motorola vahvistaa harkitsevansa kännykkäyksikkönsä erottamista omaksi yhtiökseen. Yksikkö on tehnyt raskaita tappioita, eikä kehitystä parempaan ole näkynyt alkuvuodestakaan.
"Tutkimme vaihtoehtoja, joilla Mobile Devices -yksikön tervehdyttämistä voidaan nopeuttaa, lahjakkaita työntekijöitä voidaan houkutella ja osakkeenomistajat saadaan ymmärtämään, kuinka arvokas matkapuhelinmerkki on", sanoo Motorolan tuore pääjohtaja Greg Brown tiedotteessa.
Vaihtoehtoehdot voivat ensiarvioiden mukaan olla käytännössä esimerkiksi kännykkäbisnesten erottaminen omaksi yhtiökseen tai niiden myyminen.
Motorola ilmoittaa, ettei "strategisia vaihtoehtoja" kommentoida etukäteen ennen kuin yhtiön hallitus on käsitellyt asian. Yhtiön tiedottajat ovat korostaneet amerikkalaiselle medialle, ettei tiedote ole ilmoitus kännyköistä luopumisesta.
Myynti laskussa ja tappiot kasvussa
Motorolan kännykkäyksikkö teki viimeisellä raportoimallaan neljänneksellä tappiota 390 miljoonaa dollaria (noin 186 miljoonaa euroa), kun se vuotta aiemmin teki vielä lähes yhtä paljon voittoa.
Laitteiden myyntimäärät ovat myös romahtaneet. Motorola toimitti vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä 65,7 miljoonaa kännykkää, ja viime vuonna samaan aikaan 37,7 prosenttia vähemmän eli noin 40,9 miljoonaa kännykkää.
Sen markkinaosuus putosi vuodessa yli 22 prosentista reiluun 12 prosenttiin. Kännykkämyynti tuo kuitenkin yhä noin puolet koko yhtiön liikevaihdosta.
Kännyköiden lisäksi Motorola valmistaa esimerkiksi puhelimia viranomaisten käyttöön, verkkolaitteita, kännykkäverkkojen tukiasemia, kaapeli- ja laajakaistamodeemeja sekä yrityksille suunnattuja erityisiä langattomia päätelaitteita.
Gartnerin tutkimusjohtaja Carolina Milanesi ja Strategy Analyticsin johtaja Neil Mawston arvioivat Tietokone-lehdelle viime viikolla, ettei Motorola ole tänä vuonna julkistanut sellaisia tuotteita tai korjaustoimia, jotka osoittaisivat kännykkäbisnesten olevan kohentumassa.
Motorolan kännyköiden tuorein hitti on ollut Razr-simpukkamallisto vuodesta 2004 alkaen, jota uudistettiin ja päivitettiin varovaisesti vuosien mittaan. Yhtiö ei kuitenkaan onnistunut kehittämään uutta hittituotetta, ja yhteen malliin liiaksi keskittyminen on kostautunut.








