Motorola ja Dell turvautuvat jättileikkauksiin
Motorola ja Dell ovat ilmoittaneet entistä suuremmista työvoimaleikkauksista. Uusien numeroiden kanssa molemmissa yhtiöissä puhutaan viisinumeroisista vähennyksistä. Kumpikin yhtiö on hätää kärsimässä tiukassa kilpailussa.
Dell ilmoitti säästötavoitteistaan vajaa vuosi sitten, ja tähän asti on puhuttu noin 8800 henkilön vähentämisestä. Nyt Dell kertoo, että leikkauksia edelleen kovennetaan, eli vähennyksen määrä saattaa nousta 10 000 henkilön tuntumaan. Dell siis leikkaa yli kymmenen prosenttia työvoimastaan.
Dell vähensi loppuvuonna 5500
Dell kertoo etsivänsä 3 miljardin dollarin kululeikkauksia vuoteen 2011 mennessä (vajaat 2 miljardia euroa). Viime vuoden toisella puoliskolla Dell vähensi noin 5500 työntekijän verran.
Dellillä ongelmien ytimessä on kuluttajien käyttäytymisen muutos. Dell on noussut pc-markkinoiden kärkijoukkoon suoramyyntimallilla. Kun tietokoneet muuttuvat yhä arkisemmiksi laitteiksi, on myynnin painopiste siirtynyt enemmän tavallisiin kauppoihin.
Motorola irtisanoo 2600 lisää - yhteensä 10 000
Samaan aikaan Motorola on ilmoittanut irtisanovansa vielä 2600 työntekijää. Viime vuoden alusta laskien Motorola on ilmoittanut jo noin 10 000 työntekijän irtisanomisesta. Motorola vähentää siis noin 15 prosenttia työvoimastaan.
Motorolalla ongelmat johtuvat pääasiassa heikosta kännykkävalikoimasta. Yhtiö ei ole pystynyt kehittämään seuraajaa huippusuositulle Razr-kännykkämallille, ja niinpä yhtiön myynti on sukeltanut.








