Motorolan syöksykierre rumeni entisestään
Vielä pari vuotta sitten Motorola alkoi jo uhata Nokian asemaa, mutta tuosta ajasta on enää rippeet jäljellä. Motorola julkaisi alkuvuoden tuloksensa, ja jälki on rumaa. Syöksy myynnissä, tappioissa ja markkinaosuudessa on ollut jyrkkä.
Motorola kertoi, että alkuvuonna se sai kaupaksi vain 27,4 miljoonaa matkapuhelinta. Viime vuoden alkuun verrattuna laskua on noin 40 prosenttia.
Vuoden 2006 lopulla Motorola myi 65,7 miljoonaa matkapuhelinta. Tähän verrattuna myynti on tullut alas hurjat 60 prosenttia.
Markkinaosuus tippunut yli 20 prosentista alle 10 prosenttiin
Vuonna 2006 Motorolan markkinaosuus kävi 22 prosentissa. Alkuvuonna osuus oli tippunut jo alle 10 prosenttiin. Esimerkiksi Samsung myi alkuvuonna yli 46 miljoonaa puhelinta. Motorolan markkinaosuus on pudonnut niin alas, että jopa LG ja Sony Ericsson alkavat hätyytellä sitä.
Kaikki tämä näkyy tietysti myös tappioissa. Viime vuoden alussa Motorolan matkapuhelinyksikkö teki tappiota 233 miljoonaa. Nyt tappiot melkein kaksinkertaistuivat 418 miljoonaan dollariin (nykykurssilla noin 145 miljoonasta eurosta noin 260 miljoonaan euroon).
Motorolan alamäen jyrkkyys yllätti jopa sijoittajat, ja Motorolan osakekurssi oli selvässä laskussa. Yhtiön suurin ongelma on puhelinvalikoiman heikkous. Razr-hittipuhelimen jälkeen yhtiö ei ole saanut ulos juuri lainkaan menestysmalleja. Motorolan johto painottaa, että puhelinvalikoiman uudistus on yhtiön tärkein työmaa.








