MS: Linux kalliimpi kehitysmaissa - syynä Linux-väki
Microsoftin tilaama tuore selvitys väittää, ettei Linux olekaan edullisempi vaihtoehto kehitysmaiden halpamikroihin. Selvityksen mukaan Linux on Windowsia kalliimpi yhden perussyyn vuoksi. Linuxin ylpeilyn aihe kääntyykin sitä vastaan.
Selvityksen ja laskelman on tehnyt Vital Wave Consulting Microsoftin laskuun. Selvityksessä lasketaan tietokoneiden kokonaishintaa kouluissa viiden vuoden aikajaksolla. Lopputulos oli se, että Linux-mikrot tulevat yhtä kalliiksi tai usein kalliimmiksikin kuin Windows-koneet.
Linux-ammattilaiset tienaavat paremmin - Linux siksi kalliimpi
Pohjan tälle tulokselle luo se, että tietokoneen hankintahinta on kokonaiskuluista varsin pieni osa. Selvityksessä lasketaan muun muassa opettajien koulutuksen ja tukipalveluiden hinta, ja niiden rinnalla ostohinta kalpenee. Esimerkiksi noin 250 dollarin (noin 175 euroa) halpamikron kokonaiskustannus olisi viiden vuoden aikana yli 2600 dollaria (noin 1800 euroa).
Tukipalveluiden hintaan taas vaikuttaa se, onko käyttöjärjestelmä Windows vai Linux. Konsulttiyhtiö kertoo useita arvioita eri maista, joiden mukaan Linux-ammattilaiset tienaavat 10-30 prosenttia paremmin kuin Windows-ammattilaiset. Selvityksessä kerrotaan, että jopa Red Hat Linuxin Intian sivustot kehuvat sillä, että Linux-ammattilaiset tienaavat jopa 30 prosenttia Windows-ammattilaisia paremmin.
Työvoimakustannus nousee niin paljon, että Linuxin ilmaisuus peittyy. Vaikka Windowsin lisensseistä joudutaan maksamaan, näyttää laskelma Linuxille kalliimpaa kokonaishintaa.
Selvityksen kohdalla on hyvä muistaa se, että se on Microsoftin maksama. Myös työvoimakustannusten määrän korkeus on herättänyt kysymyksiä.








