MS-piraattijahti: 10 vuotta, 22 maata, miljardi euroa
Microsoft ja viranomaiset ovat saaneet päätökseen yhden historian suurimmista piratismitapauksista, jossa kansainvälinen liiga levitti melkein virheettömiä väärennöksiä Microsoftin ohjelmista. Viiden vuoden ajan liiga vastasi ehkä jopa 90 prosentista Microsoftin piraattiversioista maailmassa. Nyt Microsoft kertoo vuosikymmenen kestäneestä ajojahdista.
Taiwanilainen oikeusistuin on langettanut jupakan viimeiset suuret tuomiot. Microsoft haluaa nyt kertoa laajasti omasta osastaan suuressa tutkimuksessa. Yhtiö kertoo uutistoimisto AP:lle, että melkein täydellisiä väärennöksiä 21 ohjelmatuotteesta alkoi ilmaantua levitykseen kymmenen vuotta sitten. Käyttäjät luulivat ostavansa aitoja tuotteita, mutta kyseessä olivat väärennökset.
Satojen miljoonien bisnestä
Tapaus alkoi selvitä vuonna 2001 kun Yhdysvaltojen tulli löysi Los Angelesissa rikollisten rahtikontin. Kontissa oli noin 100 miljoonan euron edestä väärennöksiä, muun muassa 31 000 Windows-kopiota, kertoo AP.
Tämän jälkeen tutkimukset laajenivat yhteensä 22 maahan. Suurimmat tekijät löytyivät Taiwanista.
Microsoft arvioi, että vuosina 1999-2004 tämä yksi väärennösliiga valmisti 90 prosenttia kaikista maailman väärennöksistä, jotka Microsoft löysi. Yhtiön arvio on, että väärennettyjen ohjelmistojen virallinen myyntiarvo olisi ollut noin miljardi euroa.
Väärennösjoukkio on nyt pääosin saatu kiinni, ja tapauksen tiimoilta on jaettu useita 3-9 vuoden vankeustuomioita. Microsoft haluaa nostaa asiaa tapetille, sillä yhtiön mukaan uudet yrittäjät ovat tulleet tilalle, ja markkinoilla on jälleen paljon väärennettyjä ohjelmistoja. Yhtiö kertoo, että osa väärennöksistä on lähes identtisiä oikeiden tuotepakettien kanssa.








